Nyiragongon tulivuori purkaantui Kongon demokraattisessa tasavallassa – tuhannet ihmiset paenneet

Tulivuori Nyiragongo purkautui varhain sunnuntaiaamuna Kongon demokraattisessa tasavallassa. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Keski-Afrikassa Kongon demokraattisessa tasavallassa Goman kaupunki vaikuttaa suureksi osaksi säästyneen tuhoilta sen jälkeen, kun aktiivinen tulivuori Nyiragongo purkaantui.

Tulivuoresta virrannut laava pysähtyi kaupungin laitamille. Sotilasviranomaisten mukaan kaupunki säästyi, mutta viisi ihmistä kuoli onnettomuuksissa evakuointien aikana.

Laavaa levisi muun muassa maan itäosassa sijaitsevan kaupungin lentokentälle, kertoivat viranomaiset. Laava myös tuhosi edetessään rakennuksia, kertoo AFP:n kirjeenvaihtaja.

Viranomaiset sanoivat tilanteen olevan hallinnassa siitä huolimatta, että purkauksen yhteydessä tapahtui myymälävarkauksia sekä pakoyrityksiä kaupungin vankilasta.

Hallitus käynnisti purkauksen johdosta evakuoinnin Gomassa. Jo ennen virallista evakuointipäätöstä tuhannet ihmiset pakenivat kaupungista, joka on jo aiemmin kärsinyt tulivuoren purkauksista. Kaupungista katkaistiin myös laajalti sähköt.

"Emme ole vakuuttuneita, että purkaus on ohi"

AFP:n kirjeenvaihtaja raportoi aikaisin sunnuntaiaamuna paikallista aikaa paikan päältä, että laavan virtaaminen vuoresta näytti tauonneen.

– Ihmiset alkavat palata koteihinsa. Tilanne näyttää toistaiseksi rauhoittuneen, eräs paikallinen sanoi.

Viranomaisten mukaan noin 7 000 ihmistä pakeni yön aikana naapurimaa Ruandan puolelle, mutta paenneet olivat alkaneet palata aikaisin sunnuntaina.

– Ihmiset miettivät, onko tulivuori lopettanut, vai jatkaako se, palaako laava takaisin, sanoi eräs paikallinen.

– Emme ole vakuuttuneita, että purkaus on ohi vain päivässä. Me odotamme, kommentoi toinen.

Aiemmin paikallinen asukas Carine Mbala kertoi AFP:lle puhelimitse, että taivas oli värjäytynyt punaiseksi, ja kaupungin ilmassa oli rikin tuoksua purkauksen vuoksi.

Viimeksi 3 000 metriä korkea Nyiragongo purkaantui tammikuussa 2002, jolloin yli sata ihmistä sai surmansa.

Vuonna 1977 tulivuoren purkauksessa kuoli yli 600 ihmistä.

Kommentoi

Mainos: Etelä-Suomen Sanomat

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut