UPM:n tulos palasi pandemiaa edeltäneelle tasolle – "Kaiken kaikkiaan hyvä alku vuodelle"

Liikevaihto laski kaksi prosenttia 2 234 miljoonaan euroon. Vesa Moilanen / LEHTIKUVA

Ilkka Hemmilä / STT

Metsäyhtiö UPM:n vertailukelpoinen liikevoitto tammi–maaliskuussa pysyi viime vuoden tasolla 279 miljoonassa eurossa. Liikevaihto laski kaksi prosenttia 2 234 miljoonaan euroon.

Toimitusjohtaja Jussi Pesosen mukaan yhtiön valmistautuminen markkinoiden käänteeseen näkyy selvästi ensimmäisen vuosineljänneksen tuloksessa ja on auttanut yhtiön hyvään vauhtiin maailmantalouden elpyessä.

Alkuvuoden vertailukelpoinen tulos oli korkeampi kuin kolmella edellisellä vuosineljänneksellä.

– Tuloksemme nousi pandemiaa edeltäneelle tasolle, ja yhtiön kasvuhankkeet etenivät aikataulussa ja budjetissa. Kaiken kaikkiaan hyvä alku vuodelle, Pesonen kommentoi tiedotteessa.

Pesosen mukaan sellun, sahatavaran ja biopolttoaineiden kysyntä oli hyvää ja sellun hinnat nousivat ennakoitua nopeammin. Sen sijaan graafisten paperien kysyntä ja hinnat laskivat odotetusti vertailuajanjaksoihin nähden. Yhtiö kuitenkin teki myös tällä osa-alueella voitollisen liiketuloksen.

– Tulokseen vaikuttivat tehokas toiminta, paperikoneiden tyydyttävä käyttöaste ja kaupallinen onnistuminen. Tulos ei olisi ollut mahdollinen ilman viime vuonna tehtyjä oikea-aikaisia toimenpiteitä, Pesonen sanoo.

UPM odottaa maailmantalouden toipuvan tänä vuonna Kiinan vetämänä. Yhtiö odottaa vertailukelpoisen liikevoiton nousevan niin vuoden ensimmäisellä puoliskolla kuin koko vuonna verrattuna viime vuoden vastaaviin ajanjaksoihin.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut