IL: Geologian tutkimuskeskuksen pääjohtajaksi nousemassa keskustan Kimmo Tiilikainen

Iltalehden tietojen mukaan asia esitellään valtioneuvoston yleisistunnossa torstaina. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA

STT

Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) uudeksi pääjohtajaksi esitetään keskustan valtiosihteeriä Kimmo Tiilikaista, kertoo Iltalehti.

GTK toimii työ- ja elinkeinoministeriön alaisuudessa, ja siten virkanimityksen esittelijänä on elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.). Iltalehden tietojen mukaan asia esitellään valtioneuvoston yleisistunnossa torstaina.

Koulutukseltaan Tiilikainen on maatalous- ja metsätieteiden maisteri. Hän toimi keskustan kansanedustajana vuosina 2003–2019.

Viime vaalikaudella Tiilikainen toimi Juha Sipilän (kesk.) hallituksessa ensin maa- ja metsätalousministerinä ja sitten asunto-, energia- ja ympäristöministerinä.

Tiilikainen on Lintilän, valtiovarainministeri Matti Vanhasen (kesk.) sekä maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän (kesk.) valtiosihteeri.

Kommentoi

Mainos: Lahden Diakonialaitos

Heidi kamppaili oman jaksamisensa kanssa, kunnes sai avukseen Sinin

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut