Suomessa 400 uutta koronavirustartuntaa – Koronan kotitesti ei korvaa terveydenhuollossa tehtyä koronatestiä, THL linjaa

THL kertoo tuoreet tiedot koronatartuntojen määristä päivittäin. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA

Henrietta Nyberg / STT

Suomessa on raportoitu 400 uutta koronavirustartuntaa ja neljä uutta koronaan liittyvää kuolemantapausta, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Viimeisten kahden viikon aikana on raportoitu vajaat 5 800 tartuntaa, mikä on noin 3 100 tartuntaa vähemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.

Koko maan ilmaantuvuusluku eli koronatartuntojen määrä sataatuhatta asukasta kohden viimeisten kahden viikon ajalta on noin 104. Se on tullut huomattavasti alaspäin, sillä edellisten kahden viikon aikana ilmaantuvuusluku oli 160.

Viimeisten kahden viikon ajalta suurin ilmaantuvuusluku on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin lähes 195, matalin puolestaan on Lapin sairaanhoitopiirin noin 12 tartuntatapausta sataatuhatta asukasta kohden.

Yhteensä koronavirustartuntoja on raportoitu Suomessa pandemian alusta lähtien lähes 83 000.

Yhteensä kuolemia on raportoitu nyt 881.

Sairaalahoidossa koronaviruksen aiheuttaman taudin vuoksi on nyt 180 ihmistä. Heistä 34 on tehohoidossa.

Rokotteen ensimmäisen annoksen saanut lähes 1,2 miljoonaa ihmistä

Suomessa koronavirusrokotteen ensimmäisen annoksen on saanut nyt yli 1 186 000 ihmistä, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Määrä on lisääntynyt eilisestä reilulla 34 000 rokotetulla.

Rokotekattavuus on nyt runsaat 21 prosenttia.

Koronarokotteen toisen annoksen on saanut yli 102 000 ihmistä. Heidän osuutensa suomalaisväestöstä on vajaat kaksi prosenttia.

THL: Koronan kotitesti ei korvaa terveydenhuollon koronatestiä

Kotona tehtävät koronatestit eivät korvaa terveydenhuollossa tehtyjä koronatestejä, linjaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). THL:n mukaan Suomessa saatavilla olevat kotitestit ovat vasta-ainetestejä, joiden perusteella voi arvioida, onko aiemmin sairastanut koronavirustaudin.

Vasta-ainetestillä ei voi selvittää luotettavasti, onko saanut koronatartunnan.

Vasta-ainetestit tehdään sormenpääverinäytteestä. Testit havaitsevat elimistön koronavirusta vastaan muodostamat vasta-aineet, mutta eivät suoraan itse virusta. Vasta-aineet nousevat veressä havaittavalle tasolle 1–3 viikon kuluttua tartunnasta.

THL muistuttaa, että oireisena on mentävä terveydenhuollossa tehtävään koronatestiin.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut