Turtiainen kirjoitti suhtauvansa poliisiin kuin sodassa pahimpaan viholliseen – rikosoikeuden professorin mukaan Turtiainen hyvin lähellä lain rikkomista

Kansanedustaja Ano Turtiainen kertoi Facebookissa julkaistussa kirjoituksessa, ettei luota enää poliisiin. Heikki Saukkomaa / LEHTIKUVA

Ilkka Hemmilä, Tuomas Savonen / STT

Helsingin yliopiston rikosoikeuden professorin Kimmo Nuotion mukaan kansanedustaja Ano Turtiaisen Facebook-päivitys on hyvin lähellä sitä, että se rikkoisi rikoslain pykälää julkisesta kehottamisesta rikokseen.

Turtiainen sanoo kirjoituksessaan suhtautuvansa poliisiin samalla tavalla kuin sodassa pitää suhtautua pahimpaan viholliseen. Turtiainen sanoo myös, ettei luota enää poliisiin. Hän viittaa julkaisussa viime viikonloppuna Helsingissä järjestettyyn koronarajoitusten vastaiseen mielenosoitukseen sekä yrityksensä poliisilta saamaan uhkasakkoon.

Turtiainen kirjoittaa myös maailman olevan sodassa ja ettei usko tilanteesta selvittävän "ilman pahempia rähinöitä". Turtiaisen mukaan "meidän on aika puolustautua keskuudessamme elävää vihollista vastaan".

– En lähtisi suoraan sanomaan, että tämä täyttää julkisen kehottamisen tunnusmerkit, mutta kyllä tässä maalataan sellainen kuva, että uhka tulee poliisin suunnalta ja että väkivallan käyttö poliisia kohtaan olisi oikeutettua. Se on hyvin vaarallista, Nuotio sanoi STT:lle.

– Milloin tullaan julkisen kehottamisen puolelle, ei ole ihan selvää, mutta kyllä tässä aika lähellä aletaan olla sitä.

"Turtiainen ylittänyt uuden kynnyksen"

Nuotio ihmettelee erityisesti sitä, että Turtiaiselta tulee tällainen somepäivitys vain muutamia päiviä sen jälkeen, kun eduskunnan puhemiehistö, eduskuntaryhmien puheenjohtajat ja valiokuntien puheenjohtajat olivat koolla Turtiaisen edellisen kohua herättäneen somepäivityksen jälkeen.

Kokouksen osanottajat viestittivät perjantaina puhemies Anu Vehviläisen (kesk.) suulla, että he eivät hyväksy minkäänlaista väkivaltaan liittyvää retoriikkaa eivätkä väkivallalla uhkailua, olipa se sitten avointa tai piilotettua.

– Tämä on ihan yhtä hurja tai melkein hurjempikin kuin se edellinen viesti oli, Nuotio sanoo viitaten Turtiaisen pääsiäisviikonloppuna julkaisemaan tviittiin.

– Ystäväni sanoi - "olen valmis tappamaan, jos jollekin tässä maassa pakolla laitetaan maski." No, en minäkään sellaista katsoisi sivusta. Terveisiä kollegoille, jotka olette maskipakon kannalla, Turtiainen kirjoitti tuolloin. Puhemies Vehviläinen luonnehti tviittiä tuolloin "uhkauksenomaiseksi".

Nuotion mukaan Turtiaisen toiminta on ylittänyt uuden kynnyksen suomalaisessa poliittisessa kulttuurissa.

– En muista, että meillä olisi koskaan jouduttu arvioimaan kansanedustajan puheita siitä näkökulmasta, että niissä olisi väkivaltaa suositteleva tai sen hyväksyvä sävy. Tässä suhteessa tämä on hyvin poikkeuksellinen ilmiö.

Monitulkintaista muotoilua

Itä-Suomen yliopiston rikosoikeuden professori Matti Tolvanen ei näe, että Turtiaisen Facebook-päivitys täyttäisi rikoksen tunnusmerkistöä.

– Onhan tämä erikoinen kansanedustajan kirjoittamaksi, mutta ei tuossa varmaan mitään rangaistavaa ole, Tolvanen arvioi STT:lle.

– Turtiainen kirjoittaa, että hän suhtautuu poliisiin kuin pahimpaan viholliseen sodassa, mutta hän ei suoraan sano, että poliisin suhteen pitäisi toimia niin kuin vihollisen suhteen toimitaan. Tämä on hyvin monitulkintainen viesti, mutta en katsoisi, että siinä on suoranaista uhkausta.

– Jos hän sanoisi, että poliisin suhteen pitäisi toimia niin kuin sodassa toimitaan suhteessa viholliseen, niin sitten tässä alkaisi olla yllytys kyseessä.

Tolvanen arvioi, että Turtiainen on pohtinut huolella kirjoituksensa sanamuodot myös juridisesta näkökulmasta.

– Turtiainen osaa muotoilla viestinsä niin, ettei niihin pääse käsiksi rikoslain suomin valtuuksin.

"Viranomaiset ovat pahan ohjauksessa"

Salaliittoteorioita sosiaalisessa mediassa levittänyt ja esimerkiksi koronaa huijaukseksi kutsunut Turtiainen on aiemmin tässä kuussa kirjoittanut , että viranomaiset maailmanlaajuisesti ovat pahan ohjauksessa.

Turtiainen valittiin eduskuntaan toissa vuonna Kaakkois-Suomen vaalipiiristä perussuomalaisten listoilta, mutta hänet on sittemmin erotettu puolueesta ja sen eduskuntaryhmästä. Turtiainen muodostaa nykyisin oman yhden miehen eduskuntaryhmänsä.

Turtiainen sai helmikuussa puhemieheltä huomautuksen kasvomaskin käyttösuositukseen liittyneen konfliktitilanteen jälkeen. Täysistunnossa puhetta johtanut varapuhemies Juho Eerola (ps.) oli muistuttanut ilman maskia esiintynyttä Turtiaista eduskunnan kasvomaskisuosituksesta, minkä jälkeen Turtiainen oli lehtitietojen mukaan moittinut Eerolan maskihuomautusta eduskunnan käytävällä voimasanojen saattelemana ja uhkaillut Eerolaa käsi nyrkkiin puristettuna.

Turtiainen ei saanut pääsiäisviikonloppuna julkaisemastaan tviitistä huomautusta tai muita seuraamuksia. Vehviläisen mukaan eduskunnalla ei ole mahdollisuuksia puuttua kansanedustajien toimintaan eduskunnan ulkopuolella eikä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, sillä puhemiehistö voi perustuslain mukaan puuttua vain kansanedustajien eduskunnassa tapahtuvaan toimintaan.

Vehviläinen ei tiistaina kommentoinut STT:lle Turtiaisen Facebook-päivitystä.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut