Uskallatko vielä käydä yleisessä wc:ssä? Valtaosa pelkää tartuntaa ja tuore selvitys kertoo myös, miten moni jättää kätensä pesemättä

Kuvituskuva. Vesa Vuorela
Klaus Nurmi

Klaus Nurmi

Miten koronavirusepidemia on vaikuttanut julkisten vessojen käyttöön? Paljonkin, ilmenee tuoreesta selvityksestä.

Seitsemässä eurooppalaisessa maassa, Suomi mukaan lukien, tehtyyn kyselyyn vastanneista lähes kaksi kolmesta eli 68 prosenttia pelkää saavansa tarttuvan taudin yleisestä wc:stä.

Yleisiä wc-tiloja päivittäin käyttävien määrä väheni edellisen selvityksen 31 prosentista viime vuoden koronapandemian aikaiseen 19 prosenttiin.

Kyselyn teetti yleisten saniteettitilojen ammattilaisbrändi Katrin ja siihen vastasi 3 500 henkilöä. Mukana olivat Puola, Saksa, Yhdistynyt kuningaskunta, Suomi, Ruotsi, Norja ja Tanska.

Valtaosa eli 96 prosenttia yleisten wc-tilojen käyttäjistä pesee selvityksen mukaan kätensä joko aina tai lähes aina.

Se tarkoittaa, että neljä prosenttia ei vieläkään pese käsiään käytyään yleisessä wc:ssä.

Käsien desinfioinnista on tullut selvästi aiempaa tärkeämpi osa käsihygieniaa. Käsidesin käyttö lisääntyikin huomattavasti vuoden aikana, vastaajista 64 prosenttia kertoi käyttävänsä sitä.

Vastaajilta kysyttiin myös, kuinka he suojaavat itseään tarttuvilta taudeilta kodin ulkopuolella. 71 prosenttia kertoi pitävänsä turvavälin, yhtä moni välttävänsä ihmisjoukkoja ja 70 prosenttia pesevänsä käsiään säännöllisesti. Vastaajista 69 prosenttia sanoi käyttävänsä maskia kodin ulkopuolella.

Vastaajista 71 prosenttia uskoo myös, että pandemia muuttaa käsihygieniaa pysyvästi.

Paperipyyhkeet ovat suosituin tapa kuivata kädet julkisessa käymälässä, eli tilanne on edelleen sama kuin ensimmäisessä 2000-luvun alussa tehdyssä selvityksessä.

Paperipyyhkeiden suosio kasvoi 59 prosentista 61 prosenttiin. Vastaajista 29 prosenttia suosii ilmakuivaimia ja 10 prosenttia tekstiilipyyhkeitä. vähän yli puolet eli 55 prosenttia piti ilmakuivaimia epähygieenisinä.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut