Yhdysvaltain työväenluokasta kertova Nomadland kahmi Bafta-palkintoja

Nomadland-elokuvan ohjaaja Chloe Zhao valittiin parhaaksi ohjaajaksi. AFP / LEHTIKUVA

Milja Rämö / STT

Yhdysvaltalaisesta työväenluokasta kertova draamaelokuva Nomadland on voittanut useita palkintoja Britannian Bafta-gaalassa.

Nomadland palkittiin parhaimpana elokuvana, ja sen ohjaaja Chloe Zhao valittiin parhaaksi ohjaajaksi. Elokuvassa näytellyt Frances McDormand palkittiin parhaasta naispääosasta.

Parhaan miespääosan palkinnon vei Anthony Hopkins elokuvasta The Father.

Britannian yleisradioyhtiö BBC kirjoittaa, että kiinalainen, Yhdysvalloissa asuva Zhao on toinen parhaan ohjaajan palkinnon voittanut nainen 53 vuoteen. Zhaon lisäksi ehdolla oli kolme muuta naista.

Britanniassa Bafta-palkintoja jakavaa elokuva- ja televisioalan akatemiaa kritisoitiin viime vuoden ehdokasasettelussa. Ohjaajaehdokkaina ei ollut yhtäkään naista, ja kaikki ehdokkaat olivat valkoisia.

– Jo oli aikakin, Zhao kommentoi toimittajille vahvempaa naisedustusta.

– Rakastan sitä mitä teen, ja jos tämä tarkoittaa sitä, että useampi minun kaltainen pääsee toteuttamaan unelmiaan, niin olen erittäin kiitollinen.

Reportaasikirjaan pohjautuvalle elokuvalle satanut palkintoja

Nomadland on jo kauden palkituin elokuva. Syyskuussa se nappasi Venetsian elokuvajuhlien pääpalkinnon, Kultaisen leijonan. Helmikuussa se voitti parhaan draaman Golden Globen ja toi Zhaolle parhaan ohjauksen palkinnon. Oscareissa se on ehdolla kuudessa kategoriassa, mukaan lukien paras elokuva, ohjaus ja naispääosa. Oscarit jaetaan Yhdysvalloissa 25. huhtikuuta.

Dokumentaarisia elementtejä ja fiktiota yhdistävä elokuva kertoo ikääntyvästä amerikkalaisesta työväenluokasta, johon kuuluvilla ei enää välttämättä ole rahaa asuntoon. He asuvat autoissaan ja matkustavat erityisesti maan länsiosissa kausitöiden perässä.

Elokuva pohjautuu toimittaja Jessica Bruderin reportaasikirjaan Nomadland: Surviving America in the Twenty-First Century. Monissa rooleissa nähdään Bruderin haastattelemia ihmisiä esittämässä itseään.

– Kirja oli lumoavan tarkka ihmisryhmän ja sukupolven kuvaus, Zhao kuvaili kirjaa aiemmin STT:n haastattelussa.

– Vaikeinta oli valita, mihin rooleihin tulee ammattilaisia ja mihin amatöörejä. Sen jälkeen piti vain tavoittaa ne ympäristöt, joihin tapahtumat sijoittuvat.

----

Lähteenä myös AFP

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut