Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

ESS:n kesätoimittaja ja -kuvaaja etsivät päijäthämäläisiä saunojia ja saunoja – olisiko sinun lauteillasi tilaa?

Matkustajatuonnin pysähdys ja ravintoloiden rajoitukset vauhdittivat Alkon myyntiä

Alkon liikevaihto kasvoi viime vuonna 13,4 prosenttia edellisvuodesta lähes 1,3 miljardiin euroon. Litroissa mitattuna myynti nousi 13 prosenttia 92,7 miljoonaan litraan, ja kasvua oli kaikissa tuoteryhmissä.

Alkon mukaan liikevaihdon kasvuun vaikutti koronapandemian aiheuttama myyntikanavien muutos, sillä alkoholin kokonaiskulutus aleni Suomessa viime vuonna. Alkon myyntiä vauhditti se, että matkustajaliikenne Suomesta ulkomaille oli lähes pysähdyksissä. Myös ravintolat olivat osan vuotta suljettuina, ja osan vuotta niiden toimintaa rajoitettiin.

Alko teki viime vuonna liikevoittoa 64,8 miljoonaa euroa, kun edellisvuonna summa oli runsaat 40 miljoonaa euroa. Alkon hallitus ehdottaa, että valtiolle jaetaan osinkoa viime vuodelta 60 miljoonaa euroa. Ehdotettu summa tuplaantui edellisvuodesta.