Hongkongin lipun alla purjehtiva alus seilasi Suezin kanavan läpi ensimmäisenä konttijätin aiheuttaman jumin jälkeen

400-metrinen Ever Given -konttialus ehti olla lähes viikon poikittain jumissa Suezin kanavassa ja esti liikenteen kumpaankin suuntaan. AFP / LEHTIKUVA

STT

Laivaliikenne Suezin kanavalla Egyptissä on taas käynnissä. Vain kolmisenkymmentä metriä kanavan tukkinutta jättimäistä Ever Given -alusta lyhyempi konttialus YM Wish on kulkenut ensimmäisenä aluksena kanavan läpi liikenteen jatkumisen jälkeen, kertoo New York Times .

Alus kulki Välimereltä Punaisellemerelle ja on matkalla Saudi-Arabian Jeddaan.

Yhdysvaltalaislehti Hillin mukaan Hongkongin lipun alla purjehtiva YM Wish poistui kanavasta Suomen aikaa tiistaina neljän jälkeen aamuyöstä. YM Wishilläkin on kokemusta jumiin jäämisestä, sillä se sai pohjakosketuksen Elbejoella Saksassa kuusi vuotta sitten. Se kuitenkin saatiin tuolloin liikkeelle alle vuorokaudessa.

400-metrinen Ever Given -konttialus ehti olla lähes viikon poikittain jumissa Suezin kanavassa ja esti liikenteen kumpaankin suuntaan. Sulku keräsi yhteensä yli 400 alusta Välimeren ja Punaisenmeren päätyihin, ja laivaliikenteen suman purkamisessa on arvioitu kestävän muutama päivä.

Ever Given saatiin viimein irti maanantaina iltapäivällä. Konttialuksen irrottamisessa tarvittiin toistakymmentä hinaajaa, ja hiekkaa ruopattiin kanavan pohjasta noin 30 000 kuutiometrin verran.

Suezin kanavan läpi kulkee yli kymmenen prosenttia maailman merirahdista, joten kanavan oleminen tukossa aiheutti merkittävää haittaa maailmankauppaan. Vaihtoehtoinen reitti Afrikan ympäri, jonka jotkut laivat jo valitsivat, on jopa kaksi viikkoa pidempi kuin Suezin kautta oikaiseminen. Tukos viivytti joka päivä lähes 10 miljardin dollarin arvosta rahtia.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut