Kanadassa ei suositella Astra Zenecan koronarokotteen antamista alle 55-vuotiaille – Yhdysvallat kiristää rokotustahtiaan

Yhdysvaltain hallinto ilmoitti maanantaina uusista toimenpiteistä kansallisen koronarokotusohjelman laajentamiseksi. Kuvassa kyltti ohjaa rokotuspisteelle New Yorkin Brooklynissa. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Kanadassa terveydenhuollon asiantuntijat suosittelevat, että Astra Zenecan koronarokotteen käyttö keskeytettäisiin alle 55-vuotiaiden keskuudessa.

Päätöksen taustalla on pieni määrä maailmalla havaittuja veritulppatapauksia, joiden uskotaan liittyvän yhtiön rokotteeseen. Terveysviranomaisten mukaan Kanadassa ei kuitenkaan ole tähän mennessä raportoitu yhtäkään rokotteeseen liittyvää veritulppatapausta.

Viranomaiset kehottivat myös Astra Zenecan rokotteen viimeisten 20 päivän aikana saaneita ottamaan yhteyttä lääkäriin.

Terveysviranomaiset kertoivat tiedotustilanteessa, että valmistajaa pyydetään järjestämään seikkaperäinen selvitys siitä, millaiset rokotteen riskit ja höydyt ovat eri ikä- ja sukupuoliryhmien osalta.

Rokotteista vastaavan kansallisen komitean (NACI) varapuheenjohtajan mukaan valtaosa rokotteen haittavaikutuksista kohdistui alle 55-vuotiaisiin naisiin.

Aiemmin tässä kuussa NACI suositteli, että brittiläis-ruotsalaisen yhtiön rokotetta annettaisiin ainoastaan 18–64-vuotiaille. Sittemmin komitea päivitti suositustaan ja linjasi, että rokotetta voidaan antaa myös yli 65-vuotiaille.

Useat EU-maat ovat keskeyttäneet Astra Zenecan rokotteen käytön ja toiset rajoittaneet sen käyttöä eri ikäryhmien osalta. Suomessa rokotteen käyttöä jatkettiin maanantaina. Varotoimenpiteenä sitä ei kuitenkaan toistaiseksi anneta alle 65-vuotiaille haittavaikutusepäilyjen vuoksi.

Biden pyytää osavaltioita vaatimaan maskin käyttöä

Yhdysvaltain hallinto ilmoitti maanantaina uusista toimenpiteistä kansallisen koronarokotusohjelman laajentamiseksi.

Tavoitteena on varmistaa, että 90 prosenttia maan aikuisista olisi rokotusten piirissä huhtikuun 19. päivään mennessä. Esimerkiksi rokotuspisteeseen tulisi kaikilla olla matkaa korkeintaan kahdeksan kilometriä.

Presidentti Joe Biden kuitenkin varoitti, ettei taistelu koronaa vastaan ole vielä läheskään voitettu. Lisäksi hän ripitti ihmisiä, jotka ovat vastuussa "televisiossa parin viime viikon aikana nähdystä holtittomuudesta". Ihmisten käytös on vienyt maan uuden koronapiikin partaalle.

Biden peräänkuulutti, että kasvomaskipakkoja ja yritysten koronarajoituksia höllentäneet osavaltiot peruisivat päätöksensä.

– Pyydän, tämä ei ole politiikkaa. Ottakaa (maski)pakko uudelleen käyttöön, jos luovuitte siitä, hän sanoi ja lisäsi maskin käytön olevan jokaisen yhdysvaltalaisen "isänmaallinen velvollisuus".

Uudet rokotustoimet muun muassa lisäävät niiden apteekkien määrää, jotka osallistuvat liittovaltion rokotusohjelmaan. Määrää lisätään 17 000:sta lähes 40 000:een. Lisäksi tulevien kolmen viikon aikana on määrä perustaa kymmenkunta uutta isoa rokotuspistettä.

Yhdysvalloissa pelätään uutta aaltoa

Yhdysvaltain tautikeskus CDC:n johtaja Rochelle Walensky varoitti maanantaina mahdollisesta uudesta korona-aallosta. Walensky kertoi Yhdysvaltain tilanteessa olevan paljon syytä toivoon, mutta kuvaili itsellään olevan toistuvasti tunne uhkaavasta tuhosta.

Koronatartuntojen määrät olivat pysyneet jotakuinkin samoissa lukemissa useiden viikkojen ajan, mutta ovat jälleen lähteneet kasvuun. Edellisten seitsemän päivän aikana uusia koronatartuntoja on kirjattu joka päivä keskimäärin 60 000. Koronavirukseen liittyviä kuolemia kirjataan noin tuhat päivässä.

Yhdysvalloissa on annettu nyt 143 miljoonaa koronarokoteannosta, mikä vastaa noin 26:ta prosenttia koko maailmassa annetuista rokoteannoksista. Noin 16 prosenttia maan väestöstä on täysin rokotettu

Yhdysvalloissa on kirjattu määrällisesti eniten koronatartuntoja ja virukseen liittyviä kuolemia koko maailmassa. Kuolemantapauksia on Johns Hopkins -yliopiston seurannan mukaan noin 550 000 ja tartuntoja noin 30,3 miljoonaa.

Kanadassa tartuntoja on puolestaan kirjattu noin 972 000 ja koronaan liittyviä kuolemia vajaat 22 900.

Tilastosivusto Worldometerin mukaan Yhdysvalloissa on miljoonaa asukasta kohden vahvistettu yli 93 000 tartuntaa ja kirjattu noin 1 700 koronakuolemaa. Kanadassa vastaavat suhdeluvut ovat 25 580 ja 603.

Suomessa miljoonaa asukasta kohden on vahvistettu vajat 13 800 tartuntaa ja kirjattu 148 kuolemantapausta.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut