KKV: Pankki- ja vakuutusalan bonusten kilpailua vääristävä verotuki poistettava

KKV:n johtaja Maarit Taurula sanoo, että verotuen vuoksi huomattavan suuret, esimerkiksi asuntolainoista maksettavat bonukset jäävät verotuksen ulkopuolelle. Heikki Saukkomaa / LEHTIKUVA

STT

Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) ehdottaa valtiovarainministeriölle pankki- ja vakuutusalan bonusten verotuen poistamista. Virasto katsoo tiedotteessaan, että verotuki vääristää vakuutusyhtiöiden välistä kilpailua.

KKV:n mukaan verotuki suosii yhtä yritystä, OP-ryhmää , muiden yritysten kustannuksella. Bonusten verokohtelun aiheuttama verotuki on suuruudeltaan arviolta 100 miljoonaa euroa.

Tällä hetkellä Verohallinnon tulkinta on, että bonukset ovat verottomia, jos ne käytetään saman yrityksen palvelu- tai vakuutusmaksuihin.

– Verotuen vuoksi huomattavan suuret, esimerkiksi asuntolainoista maksettavat, bonukset jäävät verotuksen ulkopuolelle. Kun bonukset käytetään vakuutusmaksuihin, vääristää tämä vakuutusyhtiöiden keskinäistä kilpailua, kuvailee KKV:n johtaja Maarit Taurula.

KKV selvitti pari vuotta sitten vakuutusyhtiö Ifin pyynnöstä, rajoittaako OP-ryhmän bonusjärjestelmä kilpailua vahinkovakuutusmarkkinoilla merkittävästi kuluttajien vahingoksi. Tuolloin ei löytynyt näyttöä määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut