"En tiedä, ymmärtävätkö kaikki tilanteen vakavuutta" – Etelä-Brasiliassa jumissa olevan Minni Karttusen mukaan jokainen tuntee jonkun koronaan kuolleen

Suomalainen Minni Karttunen elää maan korona-arkea eteläisessä Santa Catarinan osavaltiossa. HANDOUT / LEHTIKUVA

Niilo Simojoki / STT

Brasiliassa koronaepidemian vaatimien kuolonuhrien määrä on noussut jo yli 300 000:een. Eteläisessä Santa Catarinan osavaltiossa maan korona-arkea elää myös suomalainen Minni Karttunen, joka lentoperuutusten takia on joutunut viettämään aikaa miehensä suvun kotiseudulla suunniteltua pidempään.

Karttunen kertoo juuri kuulleensa 32-vuotiaan ystävänsä joutuneen kenttäsairaalaan, eräänlaiseen koronan testaus- ja hoitokeskukseen, joka on avattu osavaltion sairaaloiden täytyttyä.

– Ystävä oli ollut hakemassa koronatestin tulosta ja saanut tietää, että hänen verensä happipitoisuus on hälyttävän alhainen, Karttunen kertoo.

Lagesin kaupungissa osan vuotta viettävä Karttunen on videotuottajana voinut työskennellä kotoa käsin, mutta ulkonakin pitää välillä käydä. Perhettä tavataan, ystäviä ei niinkään.

– Kaikki pitävät täällä maskeja, se on ihan automaattista. Ei paljon kysellä, että ahdistaako tai onko astma, Karttunen kuvailee.

Hänen mukaansa kauppojen ovella on käsidesipisteet ja ovella mitataan myös lämpötila ranteesta. Ravintolat ovat kiinni mutta noutoruokabisnes pyörii ja pankkeihin on pitkiä jonoja.

– En tiedä, ymmärtävätkö kaikki ihmiset tilanteen vakavuutta, riippuu paljon kenen kanssa puhuu. Lääkärituttavat kauhistelevat tilannetta, mutta toisaalla kaverukset saattavat halailla toisiaan maskit päällä.

Bolsonarolle löytyy vielä tukijoita

Karttusen mukaan kaikki tuntevat varmasti jonkun covid-tautiin menehtyneen. Niin myös Karttunen itse: hänen miehensä isoäiti kuoli noin viikko sitten. Myös miehen äiti sairastui, mutta on onneksi jo toipumassa. Karttunen itse sairasti covidin lievänä jo viime vuonna.

Maailmalla on kauhisteltu Brasilian presidentin Jair Bolsonaron koronapandemiaa vähätteleviä puheita. Silti myös Lagesista löytyy yhä presidentin kannattajia.

– Se on kyllä kumma, että vielä kaiken tämän jälkeen jotkut on sitä mieltä, että Bolsonaro on vastaus Brasilialle. Mutta kyllä suurin osa on nähnyt, että asiat eivät toimi ja jotain uutta tarvitaan, Karttunen kertoo.

Rokotukset on aloitettu Brasiliassa Suomen tapaa terveydenhuollon henkilöstöstä ja vanhuksista. Rokotteista on kuitenkin ollut pulaa, mikä on hidastanut prosessia. Seitsemän miljoonan asukkaan Santa Catarinassa on tähän mennessä rokotettu noin 285 000 ihmistä.

Karttunen pyrkii palaamaan miehensä kanssa Brasiliasta pariskunnan varsinaiseen kotiin Britanniassa, mutta matkan järjestäminen on juuri nyt hankalaa.

– Lentojamme siirretään koko ajan. Kaiken lisäksi Lontoossa pitää lisäksi maksaa 1 800 puntaa (vajaat 2 100 euroa) per henkilö kymmenen päivän hotellikaranteenista, Karttunen harmittelee.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut