Tutkimus: Väkivaltaan ja ääriajatteluun yllyttävää sisältöä löytyy monilta suomalaisilta keskustelupalstoilta – äärioikeiston ja -vasemmiston keskusteluissa merkittäviä eroja

Rajuinta puhe on äärioikeistolaisissa ja maahanmuuttovastaisissa keskusteluissa, mutta väkivaltaan yllyttävää puhetta esiintyy jonkin verran myös äärivasemmistolaisissa keskusteluissa. Emmi Korhonen / LEHTIKUVA

STT

Suomalaisilla avoimilla verkkokeskustelupalstoilla esiintyy epäinhimillistävää ja väkivaltaan yllyttävää puhetta, selviää Helsingin yliopiston tutkijaryhmän koostamasta ja valtioneuvoston rahoittamasta tutkimuksesta. Se käsitteli verkon ja uutismedian ekstremististä puhetta.

Rajuinta puhe on äärioikeistolaisissa ja maahanmuuttovastaisissa keskusteluissa, mutta väkivaltaan yllyttävää puhetta esiintyy jonkin verran myös äärivasemmistolaisissa keskusteluissa. Myös naisvihamielistä incel- ja koulusurma-alakulttuureihin liittyvää aineistoa löytyy ajoittain.

Jihadistista verkkoaineistoa on ollut kaiken aikaa vähän. Sen jälkeen, kun verkkoaineistojen valvonta tiukentui vuoden 2016 tienoilla, määrät ovat olleet lähes olemattomia, tutkimuksessa todetaan.

"Graafisia ja toisinaan sadistisia väkivaltafantasioita"

Väkivaltaa hyväksyvää ja vastustajia epäinhimillistävää puhetta löytyy jossain määrin kaikista tutkituista miljöistä.

– Väkivaltaa oikeutetaan niissä pohjimmiltaan hyvin samankaltaisin argumentein, esimerkiksi esittämällä se itsepuolustukseksi tai väittämällä, että muut keinot eivät toimi, tutkimuksessa sanotaan.

Tutkimuksen mukaan äärioikeistolaisen ja äärivasemmistolaisen väkivaltaa koskevan verkkoaineiston välillä on kuitenkin havaittavissa selkeitä eroja.

– Äärioikeistolaisessa aineistossa väkivaltafantasiat ovat selvästi graafisempia ja jopa toisinaan sadistisia.

Äärioikeistolaisessa väkivaltakeskustelussa puheena on lisäksi lähes aina siviileihin kohdistuva väkivalta. Äärivasemmistolaisessa keskustelussa käsitellään selvästi useammin aineelliseen omaisuuteen tai aseellisessa konfliktissa toisiin sotavoimiin kohdistuvaa väkivaltaa.

Äärioikeistoin keskusteluissa niin sanottu väkivaltaisuuksien puhkeamisen "vääjäämättömänä pitäminen" näkyy sisällis- tai "rotusotaa" koskevissa keskusteluissa kaikista selvimmin.

– Siinä, missä sota näyttäytyy toisinaan uhkana, sitä pidetään vähintään yhtä usein myös suorastaan toivottavana tai ainakin välttämättömänä vallitsevan tilan korjaantumiseksi, tutkimuksessa sanotaan.

Väkivaltaa myös vastustetaan

Väkivaltaa vastustavaa puhetta esiintyy kuitenkin niin äärioikeistolaisessa kuin äärivasemmistolaisessakin aineistossa.

– Paitsi että tapahtuneita väkivaltaisia iskuja ymmärretään ja joskus ylistetään, niitä myös kritisoidaan tutkituilla sivustoilla toistuvasti, tutkimuksessa sanotaan.

Tässäkin on tosin tutkimuksen mukaan havaittavissa eroja.

– Äärivasemmistolaisessa aineistossa haastetaan väkivallan moraalinen oikeutus useammin kuin äärioikeistomateriaalissa, jossa väkivaltaa vastustava puhe keskittyy lähinnä kyseenalaistamaan väkivallantekojen taktista hyödyllisyyttä, tutkimuksessa kirjoitetaan.

Fasismin ja äärioikeiston kriittisen tarkastelun ohella tarkastellussa aineistossa on myös muun muassa kommentoitu Turkin valtionjohtoa ja sen politiikkaa kielteiseen sävyyn sekä syytetty poliisia äärioikeiston suojelemisesta ja suosimisesta suhteessa vasemmistolaisiin toimijoihin.

Myös fasistisiin toimijoihin kohdistuvaa voimankäyttöä pidetään osassa aineistossa toisinaan välttämättömyytenä.

Keskustelua käydään yleisluontoisilla keskustelupalstoilla

Tutkimuksessa on tarkasteltu muun muassa Hommaforumin, Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen, Ylilaudan, Takku.netin ja Punk in Finlandin keskusteluita. Tarkastelu on tehty toissa vuoden maaliskuun ja viime vuoden kesäkuun välisellä ajanjaksolla.

Tutkimus huomauttaa, että esimerkiksi jonkin poliittisen näkemyksen tai verkkoalustan mainitseminen ei tarkoita, että sitä pidettäisiin tutkimuksessa ääriajatteluna.

– Suomenkielisessä verkkoympäristössä on hyvin vähän sellaisia avoimia sivustoja ja keskustelualustoja, jotka olisivat kokonaisuudessaan ekstremistisiä. Sen sijaan tässä tutkitun kaltaista ja kaikkien luettavissa olevaa keskustelua käydään pääasiassa yleisluontoisemmilla sivustoilla, jotka sisältävät hyvin moninaista keskustelua laajasta kirjosta eri aiheita, tutkimuksessa sanotaan.

____________________________________________

Juttua korjattu klo 15.10: Muutettu viidennen sitaatin jälkeen ilmaisu vasemmistolainen kirjoitus muotoon "tarkastellussa aineistossa".

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut