Ulkomailta tilattu kasvi voi olla terveysriski muille kasveille – moni ei tiedä, että kasvien tuonti EU:n ulkopuolelta voi vaatia paperisotaa

Viherkasvit ovat trooppisia tai subtrooppisia kasveja, joten niiden kantamat tauditkin leviävät pääasiassa alkuperäisen kaltaisessa ympäristössä. Ritva Siltalahti / LEHTIKUVA

Tuija Sorjanen / STT

Viherkasvit ovat muotia ja harvinaiset viherkasvit ovat tosiharrastajien huippumuotia. Suomalaisten viherkasvikauppiaiden valikoimat ovat laajat, mutta joskus harvinaisuutta tai haluttua värimuunnosta ei löydy kotimaasta.

Jos intohimoinen viherkasviharrastaja ei tyydy Suomesta tai EU:sta löytyviin kasveihin, hänellä on edessään paperisota. EU:n ulkopuolelta tuotavasta viherkasvista vaaditaan kasvinterveystodistus. Se on kasvin tuontimaan kasvinterveysviranomaisen todistus siitä, että kasvi ei kanna tauteja tai tuholaisia. Suomessa kasvinterveysviranomainen on Ruokavirasto. Asiakirja on yleensä maksullinen.

EU:n ulkopuolelta tuleva lähetys pitää yleensä tullata ja siitä tulee maksaa tullimaksu ja arvonlisävero.

Ruokaviraston ylitarkastaja Paula Lilja arvioi, että kaikki kuluttajat eivät ole uusista säännöistä täysin tietoisia.

– Kasveja tulee varmaan jonkin verran virallisten teiden ohi, Lilja sanoo.

Viranomaisilla ei kuitenkaan ole antaa tietoja siitä, miten usein kasveja tuodaan tai yritetään tuoda maahan luvatta.

Ruokavirasto on viime aikoina pyrkinyt vääntämään kuluttajille rautalangasta, millä ehdoin ja miten kasveja voi tuoda ulkomailta Suomeen. Viraston sekä Tullin verkkosivuilla kerrotaan yksityiskohtaiset menettelyohjeet.

Riski on todellinen varsinkin puutarhakasveissa

Liljan mukaan pahin skenaario olisi, että tautia kantava viherkasvi vietäisiin kesällä ulos, mistä tauti voisi levitä vaikka kasvihuoneviljelmiin.

– Tätä ei kuitenkaan pidetä kovin isona riskinä, Lilja sanoo.

Samat säännöt koskevat myös puutarhakasveja. Niiden keskuudessa tautien leviämisriski on suurempi kuin viherkasveilla. Viherkasvit ovat trooppisia tai subtrooppisia kasveja, joten niiden kantamat tauditkin leviävät pääasiassa alkuperäisen kaltaisessa ympäristössä, kertoo yliopistonlehtori Leena Lindén Helsingin yliopiston maatalous- ja metsätieteellisestä tiedekunnasta.

Sääntelyllä kasvitaudit ovat kuitenkin pysyneet Suomessa toistaiseksi kurissa. Esimerkiksi bakteeritauti tulipolte on pelätty sairaus, jonka isäntäkasvien, kuten päärynöiden tai tuhkapensaiden, maahantuonti on kielletty lähes kaikkialta EU:n ulkopuolelta.

Nettiostosten mukana tulee kasvipassi

Tämän vuoden alusta verkkokaupasta ostettujen monivuotisten kasvien mukaan on viranomaisten määräyksestä pitänyt laittaa kasvipassi, josta kasvin alkuperä käy ilmi. Suomen suurimman kasveja myyvän verkkokaupan Viherpeukaloiden toimitusjohtaja Kimmo Hirvonen pitää uutta käytäntöä hyvänä.

– Jos ongelmia ilmenee, niiden jäljille päästään helposti.

Viherpeukaloiden kasvit tulevat suomalaisilta sopimusviljelijöiltä ja Hollannista.

Hirvonen näkee, että kasvien tilaaminen ulkomailta on lähinnä kaikkein innokkaimpien harrastajien toimintaa. He ovat valmiita maksamaan suuriakin summia saadakseen haluamansa kasvin kotiinsa.

Kasvitaudit tarttuvat ani harvoin ihmiseen

Leena Lindén Helsingin yliopistosta kertoo, että moni kuvittelee viherkasvien olevan jotenkin haitallisia ihmisen terveydelle.

– Näinhän asia ei ole, hän sanoo.

Jotkut kasvit voivat kyllä tuottaa ihmistä allergisoivia yhdisteitä. Esimerkiksi eräät viikunalajit saattavat olla sellaisia.

Tiedossa on Lindénin mukaan kuitenkin vain pari tautia, jotka voivat levitä kasvista ihmiseen. Kyseiset bakteeritaudit eivät kuitenkaan leviä huonekasveista.

Lindénin mukaan on looginen ajatuskulku syyttää huonekasveja esimerkiksi huonosta sisäilmasta, koska kasvien mullan mukana huoneilmaan tulee mikrobeja ja itiöitä. Niitä tosin olisi huoneilmassa myös ilman kasveja.

Sen sijaan tutkimuksissa on kertynyt näyttöä siitä, että mullassa elävät mikrobit saattavat suojata ihmistä esimerkiksi allergioilta tai infektioilta.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut