Pelastakaa Lapset: Korona vei lapsilta globaalisti kolmasosan kouluvuodesta – kuilu rikkaiden ja köyhien välillä kasvoi

Keskimäärin lapsilta jäi saamatta koronavuoden aikana 74 päivää koulutusta. AFP / LEHTIKUVA

STT

Maailman lapset ovat menettäneet koronavuoden aikana keskimäärin yli kolmanneksen koulupäivistään, sanoo Pelastakaa Lapset -järjestö. Tähän on johtanut se, että koulut ovat olleet suljettuina eikä etäopiskelu ole ollut kaikille mahdollista.

Järjestön analyysin mukaan erot koulupäivien menetyksessä ovat hälyttäviä sekä maiden välillä että niiden sisällä. Maailman köyhimmät lapset menettivät pandemian vuoksi suhteettomasti eniten opetusta.

Kuilu rikkaiden ja köyhien perheiden, kaupunkien ja maaseudun, kantaväestön ja pakolaisten sekä vammaisten ja vammattomien lasten välillä kasvoi.

Alueellisesti Latinalaisen Amerikan ja Karibian sekä Etelä-Aasian lapset menettivät pandemian seurauksena lähes kolme kertaa enemmän koulupäiviä kuin Länsi-Euroopan lapset.

Keskimäärin lapsilta jäi saamatta koronavuoden aikana 74 päivää koulutusta. Tämä on yli kolmannes tavallisesta 190 päivän kouluvuodesta.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut