TS: Li Anderssonille suuren vaalirahoituksen antaneen yhdistyksen puheenjohtajan tytär nimitettiin puoluetoveri Aino-Kaisa Pekosen valtiosihteeriksi

Li Andersson vakuuttaa, että ei ollut edesauttamassa Ruuthin nimitystä. Johanna Erjonsalo
Riikka Minkkinen

Riikka Minkkinen

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Anderssonin eduskuntavaalikampanja sai vuonna 2019 suurimman lain salliman lahjoituksen porvoolaiselta yhdistykseltä, jonka puheenjohtajan tytär nimitettiin vaalien jälkeen Anderssonin puoluetoveri, sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekosen valtiosihteeriksi, kertoo Turun Sanomat.

Lehden mukaan Kerkkoon kansantaloyhdistys lahjoitti 6000 euroa kampanjaan ollen suurin yksittäinen Anderssonin lahjoittaja.

Turun Sanomien aiemmassa jutussa haastatteleman vaalirahatutkijan Tomi Venhon mukaan lahjoitus vaikutti epäilyttävältä. Venho oli ihmetellyt, mikä intressi porvoolaisella yhdistyksellä vailla mitään kosketuspintaa Varsinais-Suomen vaalipiiriin on tukea Anderssonin kampanjaa Turussa.

Kerkkoon kansantaloyhdistystä hallinnoi vasemmistopiireissä hyvin tunnettu Ruuthin suku. Yhdistyksen puheenjohtaja on Paula Ojala-Ruuth ja hänen puolisonsa Aulis Ruuth, joka toimi vuosina 2001–2007 Vasemmistoliiton puoluesihteerinä.

Paula Ojala-Ruuth kertoi Uusimaalle, että yhdistys on tukenut kansanedustajaehdokkaita eri puolilta.

Vuoden 2019 vaalien jälkeen Ruuthien tytär Saila Ruuth nimitettiin Pekosen määräaikaiseksi eli polittiseksi valtiosihteeriksi. Kansan Uutiset kertoi 19.10.2019, että Ruuth oli tehtävään yllätysnimi.

Pekonen toteaa Turun Sanomille, että että hän ei saanut Li Anderssonilta suosituksia valitessaan itselleen poliittista valtiosihteeriä, vaan kokosi kabinettinsa itse ja valitsi Saila Ruuthin valtiosihteerikseen täysin itsenäisesti. Valinta kohdistui Ruuthiin Pekosen mukaan tämän työkokemuksen ja osaamisen perusteella.

Anderssson ei näe mitään erikoista vaalituessa. Hänkin vakuuttaa, että ei ollut edesauttamassa Ruuthin nimitystä.

Turun Sanomat kysyi Anderssonilta että Pekoselta, että eikö se saata näyttää ulospäin vastasuoritukselta, jos ensin on annettu kampanjalahjoitus ja sen jälkeen lahjoituksen antajan tytär on nimitetty valtiosihteeriksi.

Pekonen sanoo pitävänsä tulkintaa virheellisenä, outona ja loukkaavana, Anderssonin mielestä väite on virheellinen ja erikoinen.

Kommentoi

Mainos: Lahden Diakonialaitos

Heidi kamppaili oman jaksamisensa kanssa, kunnes sai avukseen Sinin

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut