Terveyskeskusten johtavien lääkärien arviot työvoimatilanteesta ovat paranemaan päin vuoden takaiseen verrattuna, käy ilmi Lääkäriliiton vuosittaisesta tutkimuksesta. Viime vuonna 70 prosenttia vastaajista piti lääkäritilannetta erittäin tai melko hyvänä, edellisvuonna 66 prosenttia.
– Johtavien lääkärien arvion mukaan rekrytointi on helpottunut, vajeen kasvu on pysähtynyt ja työvoiman saatavuus parantunut, sanoo Lääkäriliiton tutkija Piitu Parmanne tiedotteessa.
Kyselyn mukaan kiireettömään hoitoon pääsy toteutuu viikon sisällä lähes kolmasosassa terveyskeskuksista.
– Tämä kertoo siitä, että viikon tavoite on täysin mahdollista toteuttaa. Täytyisi vain entistä enemmän oppia parhaista toteutuneista käytännöistä. Toivottavasti perusterveydenhuollosta keskustellaan paljon tulevien kuntavaalien kampanjoissa, liiton politiikkatoimialan johtaja Heikki Pärnänen sanoo tiedotteessa.
Liiton kyselyyn vastanneita lääkäreitä oli 136. Lääkäriliitto on tutkinut terveyskeskusten lääkäritilannetta jo 35 vuoden ajan vuotuisella kyselytutkimuksella terveyskeskusten johtaville lääkäreille. Vastausprosentti oli tänä vuonna 97.
Työssä olevia viranhaltijoita oli viime vuonna vajaa 2 230. Vuotta aiemmin luku oli hieman korkeampi, liki 2 350. Sijaisten määrä on noussut 780 lääkäristä noin 916:een. Lääkäriliiton mukaan luvut kertovat, että lääkärivajeen syveneminen on tasoittunut.
Tutkimustulokset on julkaistu Lääkäriliiton verkkosivuilla .