Yle: Sauli Niinistöllä ei lääkärinlausunnon mukaan ole presidentin tehtävänhoitoon vaikuttavia sairauksia tai oireita

Niinistö on luovuttanut terveystietojaan myös aiemmin. Vesa Moilanen / LEHTIKUVA

STT

Presidentti Sauli Niinistöllä ei ole todettu sairauksia tai oireita, jotka vaikuttaisivat hänen kykyynsä hoitaa presidentin tehtävää. Asiasta uutisoi Yle, joka on pyytänyt nähtäväksi Niinistön terveyttä koskevan lääkärinlausunnon.

– Terveydentilaa on seurattu useiden erikoisalojen toimesta pääasiassa Helsingin seudun yliopistollisen keskussairaalan eri yksiköissä sekä Terveystalossa . Tehdyissä tutkimuksissa ja seurannassa ei ole todettu sellaisia oireita tai sairauksia, jotka vaikuttaisivat hänen kykyynsä toimia tehtävässään, Töölön sairaalan apulaisylilääkäri Janne Reitala vakuuttaa lausunnossa.

Lausunto terveydentilasta on laadittu Niinistön pyynnöstä ja allekirjoitettu viikko sitten. Niinistö on luovuttanut terveystietojaan myös aiemmin.

Vaikka presidentin ei täytyisi terveystietojaan julkaista, niiden tuominen julkisuuteen on vakiintunut Mauno Koiviston presidenttikausista alkaen.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut