"Hyvä olisi, jos hiihtoloma vietettäisiin kotiseudulla pääosin lähipiirin kanssa" – Suomessa kaksi uutta koronakuolemaa, uusia tartuntoja 358

Koko epidemian aikana Suomessa on nyt todettu 49 165 koronatartuntaa. Emmi Korhonen / LEHTIKUVA

Ilmo Ilkka, Maiju Ylipiessa / STT

Suomessa on raportoitu kaksi uutta koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Yhteensä koronakuolemia on raportoitu nyt 708.

Sairaalahoidossa koronaviruksen aiheuttaman taudin vuoksi on 112 ihmistä, joista tehohoidossa on 16.

Koronavirusrokotteen on saanut Suomessa hieman yli 187 000 ihmistä. Heistä noin 60 000 on saanut myös toisen rokoteannoksen.

Väestöstä on tähän mennessä rokotettu melkein neljä prosenttia, THL:n johtaja Mika Salminen kertoi torstaina.

Aiemmin torstaina kerrottiin myös, että Suomessa on raportoitu 358 uutta koronavirustartuntaa. Viimeisten kahden viikon aikana tartuntoja on raportoitu 5 126, mikä on 680 enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.

Länsi-Pohjan kokoontumisrajoitukset jatkuvat ennallaan maaliskuun puolenvälin yli

Kokoontumisrajoitukset Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueella jatkuvat ennallaan, kertoo Lapin aluehallintovirasto.

Kaikki yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 10 henkilöä, on aluehallintoviraston päätöksellä kielletty 18. maaliskuuta asti.

Korkeintaan 10 osallistujan yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia voidaan järjestää asiaankuuluvia turvallisuusohjeita noudattaen sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa.

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin pandemiayhteistyöryhmän mukaan alue on edelleen epidemian kiihtymisvaiheessa.

Vantaalaisen Prisman työntekijöillä 32 koronatartuntaa

Vantaalla sijaitsevan Prisma Jumbon työntekijöillä on todettu tähän mennessä 32 koronatartuntaa, HOK-Elanto kertoo tiedotteessa. Tartunnoista kaksi on britannialaista virusmuunnosta.

Vantaan terveysviranomainen ja HOK-Elanto tiedottivat tammikuun lopussa, että tartuntoja oli 12 kappaletta.

Kaikki Jumbon Prisman tiloissa 30. joulukuuta tai sen jälkeen työskennelleet ihmiset ohjattiin alkuvuoden aikana koronatesteihin. Testattuja ihmisiä oli yhteensä yli 300.

Asiakkaita ei ole terveysviranomaisen mukaan altistunut virukselle.

Rokotteen ikäraja pidetään 70 vuodessa

Suomi ei aio seurata kansainvälisen terveysjärjestö WHO:n tuoretta suositusta koskien AstraZenecan rokotetta. WHO suositti eilen, että rokote otettaisiin käyttöön myös yli 65-vuotiaille.

– Meillä ei ole vielä riittävästi tietoa rokotteesta, joten ikäraja on meillä asetettu 70 vuoteen. Tiedämme, että lähiviikkojen aikana on tulossa Yhdysvalloissa tehdyn ikääntyneiden tehotutkimuksen tuloksia ja seurantatietoja Britanniasta. Näkisin itse, että tässä tilanteessa pitäydymme nyt tässä päätetyssä ikärajassa ja arvioimme tilannetta lähiviikkojen aikana, THL:n ylilääkäri Taneli Puumalainen kertoi sosiaali- ja terveysministeriön (STM) sekä THL:n infotilaisuudessa.

Hiihtolomalle samat kehotukset kuin jouluksi

Talvikausi on THL:n Salmisen mukaan otollista aikaa virustaudin leviämiselle, mutta toiveena ja odotuksena on, että tilanne helpottuu kesällä.

Hiihtolomien viettoon Salminen antaa samansuuntaisia ohjeita kuin jouluksikin annettiin.

– Tilanne on samanlainen. Hyvä olisi, jos hiihtolomia voisi viettää kotiseudulla pääosin lähipiirin kanssa. Jos päätyy matkustamaan kotimaassa, kannattaa muistaa, että siinäkin pienempi joukko on parempi kuin iso joukko. Pandemia-aika ei ole hyvä aika lähteä kaveriporukalla karkeloihin, joissa vietetään paljon aikaa sellaisten ihmisten kanssa, joita ei muuten ehkä tapaa.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) puolestaan kertoi infotilaisuudessa, että mekaanisen maskipakon säätäminen on osoittautunut haastavaksi.

– Kysymys maskipakosta on ollut aika ajoin meillä esillä. Maskipakkoa on pohdittu.

Viisi sairaanhoitopiiriä leviämisvaiheessa

STM:n strategiajohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkin mukaan viisi sairaanhoitopiiriä on taudin leviämisvaiheessa. Näitä ovat Helsingin ja Uudenmaan, Kymenlaakson, Kanta-Hämeen, Varsinais-Suomen ja Vaasan sairaanhoitopiirit.

Kansallista covid-19-testaus- ja jäljitysstrategiaa on päivitetty STM:n lääkintöneuvos Anni Virolainen-Julkusen mukaan muun muassa toimilla, joilla lisätään viruksen perimän analysointia eli sekvensointia. Tavoitteena on analysoida 40 prosenttia positiivisista näytteistä, kun luku on tällä hetkellä noin 20 prosenttia.

Taudin arvioitu tartuttavuusluku on tällä hetkellä 0,95–1,1. Yli yhden tartuttavuusluku kertoo, että tauti leviää väestössä edelleen.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut