Demokraatit korostivat Trumpin roolia loppiaisen tapahtumissa ja lupasivat uutta kuvamateriaalia

Avauspuheenvuorossaan keskiviikkona kongressiedustaja Jamie Raskin kiinnitti huomion siihen, kuinka presidentti Trump mellakoinnin käynnistyttyä pikemminkin kiihotti kannattajiaan tviiteillään. AFP / LEHTIKUVA

Anssi Rulamo, Milja Rämö / STT

Yhdysvalloissa demokraatit pyrkivät perustelemaan Donald Trumpin vastuuta loppiaisen väkivaltaisuuksista entisen presidentin virkarikosoikeudenkäynnin toisena päivänä.

Oikeudenkäynnin syyttäjinä toimivilla kongressiedustajilla on keskiviikkona ja torstaina yhteensä 16 tuntia aikaa perustella, miksi Trump syyllistyi kapinaan kiihottamiseen. Sen jälkeen Trumpin puolustusasianajajilla on samat 16 tuntia kahtena päivänä perustelujen esittämiseen.

Keskiviikon avauspuheenvuoroissaan syyttäjät korostivat muun muassa sitä, miten Trump jo ennen tammikuun 6. päivän puhettaan lietsoi kuukausien ajan epäluottamusta vaalitulosta kohtaan ja kutsui usean viikon ajan kannattajiaan Washingtoniin loppiaiseksi.

Yksi syyttäjistä, kongressiedustaja Jamie Raskin kiinnitti huomion siihen, kuinka Trump ei mellakoinnin käynnistyttyä tehnyt pitkään aikaan mitään hillitäkseen väkivaltaisuuksia, vaan pikemminkin kiihotti kannattajiaan tviiteillään.

– Hän katsoi sitä tv:stä kuin tosi-tv-ohjelmaa. Hän nautti siitä, Raskin sanoi.

Syyttäjät ovat korostaneet myös loppiaisen väkivallan vakavuutta nostamalla esiin joidenkin mellakoitsijoiden tappouhkauksia kongressiedustajia kohtaan. Demokraatit ovat kertoneet aikovansa esittää kongressitalon mellakoinnista ennennäkemätöntä turvakameramateriaalia osoittaakseen, kuinka pahaksi väkivalta äityi.

Yksi republikaani muutti mieltään

Oikeudenkäynnin ensimmäisenä päivänä keskusteltiin ex-presidentin virkarikosoikeudenkäynnin perustuslaillisuudesta. Senaatti päätti keskiviikon vastaisena yönä Suomen aikaa äänin 56–44, että oikeudenkäynti on perustuslain mukainen.

Kaikkien 50 demokraatin ohella kuusi republikaania äänesti perustuslaillisuuden puolesta. Heistä louisianalaissenaattori Bill Cassidy oli ainoa, joka muutti kantaansa aiemmasta. Hän kertoi kuulleensa hyviä perusteluja.

– Olen koko ajan sanonut, että lähestyn tätä avoimin mielin ja että kuuntelen puolueettomana molempia osapuolia, Cassidy totesi.

Tyytymättömyyttä Trumpin asianajajaan

Äänestys Trumpin tuomitsemisesta pidetään aikaisintaan viikonloppuna. Tuomiota pidetään epätodennäköisenä, sillä se vaatisi kahden kolmasosan enemmistön, eli kaikkien demokraattien ohella taakseen myös 17 republikaania.

CNN:n lähteen mukaan senaatin johtava republikaani Mitch McConnell ei vielä ole päättänyt, äänestääkö hän Trumpin tuomitsemisen puolesta. McConnellin kanta voi vaikuttaa myös muihin republikaaneihin.

CNN kertoi myös republikaanileirin tyytymättömyydestä Trumpin tiimin puolustukseen. Lähteet kertoivat, että Trump oli tyytymätön Bruce Castoriin, joka joidenkin republikaanien mielestä jaaritteli. Toista asianajajaa David Schoenia pidettiin vakuuttavampana.

Keskiviikkona lähteet kertoivat, että Trumpin tiimi oli päättänyt pienentää Castorin roolia.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut