THL: Koronarokotteen on saanut 178 000 ihmistä – Suomessa raportoitu 400 uutta koronatartuntaa

Koko epidemian aikana Suomessa on nyt todettu 48 807 koronatartuntaa. Emmi Korhonen / LEHTIKUVA

STT

Suomessa on raportoitu tänään 400 uutta koronatartuntaa ja kolme virukseen liittyvää kuolemaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Yhteensä Suomessa on tilastoitu 706 koronakuolemaa.

Sairaalahoidossa on 118 koronapotilasta, joista 16 on tehohoidossa. Tehohoidossa olevia on yksi enemmän kuin eilen, mutta sairaalahoidossa olevien kokonaismäärä on laskenut 11:llä.

Koronavirusrokotteen on saanut Suomessa nyt hieman yli 178 000 ihmistä, mikä on noin 4 500 enemmän kuin eilen. Toisen rokoteannoksen saaneita on nyt Suomessa lähes 56 000.

Alueista eniten rokotettuja on Etelä-Suomen Hus-alueella, missä rokotteen saaneita on liki 47 000.

Koronatartuntoja on nyt todettu koko epidemian aikana Suomessa 48 807. Viimeisten kahden viikon aikana tartuntoja on raportoitu 5 191, mikä on 910 enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana. Viimeisten seitsemän päivän aikana taas on todettu 2 758 tartuntaa, mikä on 325 tapausta enemmän kuin edellisen viikon aikana.

Tartuntojen ilmaantuvuus on Suomessa nyt runsaat 94 tartuntaa sataatuhatta asukasta kohden kahdessa viikossa. Suurin ilmaantuvuusluku on Etelä-Suomen Hus-alueen liki 171 ja pienin Ahvenanmaan hieman yli 13.

Paikkakunnista eniten tartuntoja on pääkaupunkiseudulla. Helsingin tartuntamäärä on nyt yhteensä noin 14 000, Vantaan liki 5 500 ja Espoon noin 4 900.

Koronatestejä on tehty Suomessa tähän mennessä hieman vaille kolme miljoonaa. Viimeksi kuluneen vuorokauden testimäärä on runsaat 14 500.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut