Yhdysvaltain tuore presidentti Joe Biden aloitti edeltäjänsä Donald Trumpin tekemien päätösten kumoamisen – palauttaa maan Pariisin ilmastosopimukseen

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden allekirjoitti ensimmäiset määräyksensä presidentin virkahuoneessa Valkoisessa talossa. AFP / LEHTIKUVA

Arttu Mäkelä, Minna Pulli / STT

Yhdysvalloissa Joe Biden on allekirjoittanut ensimmäisiä virallisia määräyksiään presidenttinä, kertovat muun muassa uutiskanava CNN , uutistoimisto AFP ja brittilehti Guardian .

Tuore presidentti allekirjoitti muun muassa kasvomaskien käyttöä liittovaltion rakennuksissa vaativan määräyksen sekä määräyksen, jonka on määrä palauttaa Yhdysvallat Pariisin ilmastosopimukseen. Bidenin edeltäjä, ex-presidentti Donald Trump veti maan pois ilmastosopimuksesta.

– Osa asioista, joita aiomme tehdä, tulevat olemaan rohkeita, Biden sanoi virkahuoneessaan allekirjoitusten lomassa.

AFP:n ja Guardianin mukaan Biden allekirjoitti myös päätöksen Yhdysvaltojen palauttamisesta YK:n alaisen Maailman terveysjärjestö WHO:n riveihin. Medioiden mukaan Bidenin allekirjoittama määräys keskeyttää Yhdysvaltojen vetäytymisen WHO:sta, minkä Trump niin ikään aloitti.

Demokraattipresidentti Biden ja hänen varapresidenttinsä Kamala Harris vannoivat virkavalansa Suomen aikaa keskiviikkona alkuillasta. Bidenin on ollut määrä allekirjoittaa valan vannomisen jälkeen ensimmäisenä työpäivänään lukuisia määräyksiä, joista osan on tarkoitus kumota Trumpin tekemiä päätöksiä.

Lisäksi Biden kumosi Guardianin mukaan Trumpin asettaman matkustuskiellon, joka kohdistui tiettyihin muslimienemmistöisiin valtioihin. Biden myös lopetti rahoituksen edeltäjänsä kiistellylle Yhdysvaltain ja Meksikon väliselle raja-aidalle.

Koronatoimien osalta tuore presidentti nimitti rokotusten jakamisesta vastaavan koronaviruskoordinaattorin ja jatkoi häätökieltoa, joka on estänyt sen, että miljoonat ihmiset menettäisivät asuntonsa koronapandemian keskellä.

Macron toivotti USA:n tervetulleeksi takaisin Pariisin sopimukseen

YK:n pääsihteeri Antonio Guterres toivotti tervetulleeksi Bidenin päätöksen palauttaa Yhdysvallat Pariisin ilmastosopimuksen piiriin, kertoo AFP.

Tämän lisäksi Guterres peräänkuulutti lausunnossaan tuoretta valtionmiestä ottamaan loppuvuonna järjestettävän Glasgow'n ilmastokokouksen alla käyttöön kunnianhimoisen ilmastosuunnitelman.

Erillisessä lausunnossaan Guterres myös onnitteli hallintoa Yhdysvaltojen paluusta Maailman terveysjärjestöön. Guterresin mukaan WHO:n tukeminen on avain koronapandemian vastaisessa kansainvälisessä taistelussa.

Paluuta Pariisin ilmastosopimukseen kiitteli myös muun muassa Ranskan presidentti Emmanuel Macron, joka toivotti Twitterissä Yhdysvallat tervetulleeksi takaisin sopimuksen allekirjoittaneiden maiden joukkoon.

– Me olemme yhdessä. Me olemme vahvempia kohtaamaan aikamme haasteet. Vahvempia rakentamaan tulevaisuuttamme. Vahvempia turvaamaan planeettaamme. Tervetuloa takaisin Pariisin sopimukseen, Macron julisti.

Bidenin "ilmastotsaari" John Kerry suitsutti päätöstä Yhdysvaltain uskottavuuden ja sitoumuksien kannalta. Hän kuvaili sopimukseen palaamisen asettavan maan ilmastojohtajuudelle katon sijaan pohjan.

Kerry oli omalta osaltaan mukana Pariisin ilmastosopimuksen luomisessa. Yhdysvallat liittyi ilmastosopimukseen ex-presidentti Barack Obaman hallintokaudella Bidenin ollessa varapresidenttinä.

– Aiomme taistella ilmastonmuutosta vastaan tavalla, jolla emme ole sitä tähän mennessä tehneet, Biden itse kuvaili paluuta ilmastosopimukseen uudessa virkahuoneessaan.

Bidenin mukaan Trump jätti hänelle "hyvin anteliaan" kirjeen

Biden allekirjoitti virkakautensa ensimmäiset määräyksensä astuttuaan ensimmäistä kertaa Valkoisessa talossa sijaitsevaan presidentin työhuoneeseen Oval officeen.

Bidenin mukaan ex-presidentti Trump jätti hänelle "hyvin anteliaan" kirjeen presidentin virkahuoneeseen, kertoo AFP. Bidenin mukaan kirje on yksityinen eikä hän puhu siitä ennen kuin hän on puhunut Trumpin kanssa.

Perinteiden mukaan väistyvä presidentti jättää kirjeen seuraajalleen presidentin virkahuoneeseen.

Kirjeeseen on kohdistunut paljon huomiota, koska väistynyt presidentti Trump ei ole vallanvaihdon yhteydessä pitänyt kiinni muista perinteistä. Trump ei muun muassa kutsunut Bidenia vaalien jälkeen tapaamiseen Valkoiseen taloon.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut