Liikennemäärät vähenivät dramaattisesti viime vuonna – koronavuosi näkyi ennen kaikkea joukkoliikenteessä

Lentojen määrä Suomen ilmatilassa väheni viime vuonna melkein 60 prosenttia. TIMO JAAKONAHO / LEHTIKUVA

STT

Korona-aika vähensi Suomen liikennemääriä niin teillä, raiteilla kuin ilmassakin, kertoo valtion liikenteenohjausyhtiö Fintraffic. Ennakkotietojen perusteella tieliikenne väheni pääteillä noin 10 prosenttia ja junien määrä raiteilla neljä prosenttia.

Lentojen määrä Suomen ilmatilassa väheni melkein 60 prosenttia. Lisäksi matkustajaliikenne väheni laivaliikenteessä ennätyksellisen paljon.

– Ihmisten liikkuminen on vähentynyt maalla, merellä ja ilmassa, ja se on merkinnyt ennen kaikkea joukkoliikenteen rajua supistumista. Tavaralogistiikassa liikennemäärät ja volyymit ovat pitäneet pintansa paremmin, Fintrafficin toimitusjohtaja Pertti Korhonen kertoo tiedotteessa.

Tavaroiden kuljetuksen osalta liikennemäärät ja volyymit ovat Korhosen mukaan pitäneet pintansa paremmin.

Tieliikenteen määrät ovat aiemmin pienentyneet vain sellaisina vuosina, jolloin maan talous on supistunut rajusti.

Kommentoi

Mainos: Lahden Diakonialaitos

Sinäkin voit olla vapaaehtoinen mentori

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut