Merirosvous lisääntyi selvästi maailman merillä viime vuonna

STT

Merirosvojen hyökkäykset laivoja kohtaan lisääntyivät 20 prosentilla viime vuonna, kertoo Maailman merenkulkutoimisto IMB.

Viime vuonna laivoja kohtaan tehtiin 195 aseellista ryöstöä, kun vastaava luku vuonna 2019 oli 162, kertoo IMB vuotuisessa katsauksessaan.

Lisäksi viime vuonna siepattiin 135 laivojen miehistöjen jäsentä. Lähes kaikki sieppaukset tapahtuivat Guineanlahdella Länsi-Afrikan edustalla, mikä on tällä hetkellä yksi pahimmista merirosvojen toiminta-alueista maailmassa, pahempi kuin esimerkiksi merirosvojen perinteisesti suosima Somalian edustalla sijaitseva Adeninlahti.

IMB:n mukaan merirosvot ovat siirtyneet viime vuosina öljytankkereiden öljyn ryöstämisestä laivojen miehistöjen jäsenten sieppaamiseen, sillä se on osoittautunut tuottoisammaksi.

Merenkulkutoimiston mukaan sieppaukset ovat yleistyneet hälyttävällä vauhdilla viime vuosina ja toimisto kehottaakin Länsi-Afrikan maita tehostamaan merirosvouksen vastaisia toimiaan. Toimiston johtajan Michael Howlettin mukaan kehittyneen toimintakyvyn seurauksena Guineanlahden merirosvot pystyvät hyökkäämään laivojen kimppuun yhä kauempana rannikosta.

Guineanlahden merirosvous haittaa pahasti muun muassa Nigerian ja Angolan harjoittamaa öljynvientiä ja haittaa näin myös globaalia taloutta.

Kommentoi

Mainos: Etelä-Suomen Sanomat

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut