Ruotsin vaikea koronatilanne heijastuu pohjoisen rajaseudulle – ministeriöltä odotetaan lisäohjeita rajan ylittäjien testaamiseen

STM hoputtaa koronatestausta vähintään kaikille tärkeimmille rajanylityspaikoille. Roni Rekomaa / LEHTIKUVA

Merja Könönen, Susanna Jääskeläinen / STT

Ruotsin vaikea koronatilanne on näkynyt viime viikkoina lisääntyneinä tartuntoina Länsi-Pohjan alueella, sanoo Lapin sairaanhoitopiirin infektiotautien ylilääkäri Markku Broas. Hän näkee tämän vuoksi perusteltuna aloittaa laajamittaiset testaukset rajanylityspaikoilla.

Rajan takana Norrbottenissa 14 vuorokauden ilmaantuvuus oli edellisellä jaksolla 420 per 100 000 asukasta, kun se esimerkiksi Lapin sairaanhoitopiirin alueella on noin 22. Puhutaan siis lähes 20-kertaisesta ilmaantuvuudesta.

– Ero on niin suuri, että ilman muuta siinä on riski, joka mielestäni jo heijastuu Länsi-Pohjaan selkeästi. Näin ollen näkisin kyllä testaukselle perusteet ja erityisesti kun ottaa huomioon muuntovirukset, jonka tarttuvuusriski on suuri.

Haaparannassa on ollut vajaa 100 uutta tartuntaa kahden viikon aikana.

Broas sanoo, että nyt odotetaan tarkempaa ohjeistusta ministeriöltä sen suhteen, millä tavalla testaamiseen lähdetään. Tällä hetkellä systemaattista oireettomien testaamista ei tehdä itä- eikä länsirajalla.

– Resursseja se vaatii, mutta jos meillä on muuntovirusriski ja riski siitä, että epidemia voi lähteä rajuun kasvuun pohjoisesta käsin, niin silloin pitää tietysti miettiä siihen liittyvien resurssien luomista sen riskin pienentämiseksi, Broas sanoo STT:lle.

Broas uskoo, että ratkaisuja on mahdollista löytää. Lapin sairaanhoitopiirissä on esimerkiksi pikakoulutettu näytteenottajia, marras-joulukuussa 60 henkilöä. He ovat työstä poissa olevia hoitoalan ammattilaisia.

Ministeriö: Rajoilla toimittava nyt virusmuunnosten vuoksi

Sosiaali- ja terveysministeriön valmiusjohtajan Pekka Tulokkaan mukaan koronatestaus on aloitettava viimeistään nyt vähintään kaikilla tärkeimmillä rajanylityspaikoilla. Hän toivoo, että tässä edetään nopealla aikataululla.

– Nyt on se hetki, jossa rajoilla pitää toimia, että saadaan parempi kuva virusvarianteista, Tulokas sanoo STT:lle.

Viranomaisten toiveena on, että uusi herkästi leviävä koronavirusmuunnos saataisiin kiinni jo rajalla. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on suosittanut laajaa testaamista raja-asemilla.

Helsinki-Vantaan lentoasemalla äskettäin aloitettu vapaaehtoinen testaus on toiminut erittäin hyvin, ja vain pieni joukko on kieltäytynyt testistä. Myös satamissa tehtävää testausta on Tulokkaan mukana tarkoitus lisätä.

Maarajoista muun muassa Tornion isolla rajanylityspaikalla on jo pitkään tehty vapaaehtoisia testejä. Tulokkaan mukaan rajojen koronatestausta voidaan edelleen kehittää systemaattisempaan suuntaan Lapissa ja Länsi-Pohjan alueella. Kaakkois-Suomen tilannetta arvioidaan kokouksessa keskiviikkona.

Tornion perusturvajohtajan Leena Karjalaisen mukaan laaja testaaminen tietäisi melkoista muutosta. Rajalla syksyllä aloitetuissa vapaaehtoisissa testeissä on käynyt koko aikana vain noin 500 ulkomaalaisia, kun rajanylityksiä kertyy kaikkiaan päivittäin 10 000– 25 000. Valtaosa rajanylittäjistä on lähialueen suomalaisia ja ruotsalaisia, jotka kulkevat rajan yli töissä, sukuloimassa ja kaupassa.

Testit tehdään Torniossa toistaiseksi kontissa. Jos vapaaehtoisesti testattavien määrät kovin kasvavat, tilataanko lisää kontteja vai tehdäänkö testit autossa? Kuinka usein rajan yli kulkevat paikalliset testattaisiin? Entä millaista lisäkoulutusta testien tekijät tarvitsevat? Miten testien analysointi hoituu, onko siihen Lapissa resusseja, Karjalainen listaa mietittäviä asioita.

– Me kyllä selviämme, mutta kyllähän tämä aika nopealla aikataululla tulee.

Jos Karjalainen saisi itse päättää, hän puuttuisi ensimmäisenä muuhun kuin testimääriin.

– Oma henkilökohtainen kantani on, että vapaata liikkuvuutta voitaisiin rajoittaa jonkun verran.

Yksityinen puoli avuksi

Testaamisen käytännön järjestelyt ovat pitkälti paikallisten toimijoiden käsissä. Tulokkaan mukaan esimerkiksi Torniossa joudutaan tarkkaan miettimään, kuinka usein tiuhasti rajan yli asioivat paikalliset asukkaat on järkevää testata.

Jos ja kun testaamista rajoilla lisätään tuntuvasti, tarvitaan paljon myös testien tekijöitä. Tulokas pitää selvänä, että julkisen puolen terveydenhuoltoalan henkilöstö ei tähän yksin riitä.

– Myös kaupallinen puoli täytyy hyödyntää täysimääräisesti.

Tulokkaan mukaan tässä vaiheessa lähdetään siitä, että testit ovat vapaaehtoisia.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut