Ulkoministeriö esitti suomalaisten suorien paluulentojen sallimista Britanniasta, Traficom päätyi THL:n kannalle

Ulkoministeriö olisi halunnut, että suomalaisten sallittaisiin palata Britanniasta suorilla paluulennoilla Suomeen. Markku Ulander / LEHTIKUVA

Iiro-Matti Nieminen / STT

Ulkoministeriö (UM) olisi halunnut, että suomalaisten sallittaisiin palata Britanniasta suorilla paluulennoilla Suomeen. Liikenne- ja viestintävirasto Traficom kuitenkin päätyi asiassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kannalle ja jatkoi matkustajalentojen keskeytystä Britanniasta 18. tammikuuta asti.

UM oli esittänyt, että Traficom olisi sallinut Suomen kansalaisten ja Suomessa pysyvästi asuvien ulkomaalaisten kaupallisen suoran paluuliikenteen Britanniasta Suomeen. UM toivoi, että etenkin lasten ja heidän huoltajiensa kotiuttaminen sallittaisiin. Ministeriö kertoi kannastaan tiedotteessa perjantai-iltana.

– Terveysviranomaiset ovat arvioissaan ottaneet nämä seikat huomioon ja todenneet, että tällä hetkellä sitä mahdollisuutta ei terveysturvallisuuden näkökulmasta ole, kertoi ylijohtaja Jarkko Saarimäki Traficomista STT:lle.

THL:n mukaan lasten ja muiden erityisryhmien kotiuttaminen Britanniasta vaatisi, että kaikki Suomeen saapuvat matkustajat voitaisiin testata sekä määrätä jo lentokentällä karanteeniin.

Samoin matkustajalentojen laajempi uudelleen käynnistäminen vaatisi THL:n mukaan sitä, että lentokentillä olisi riittävät resurssit, jotta tulijat voidaan testata ja määrätä karanteeniin.

Saarimäen mukaan viranomaiset ovat tällä viikolla keskustelleet siitä, miten THL:n asettamat vaatimukset saataisiin täytettyä. Traficomilla on Saarimäen mukaan valmius nopeastikin sallia paluuliikenne Britanniasta, jos THL muuttaa omaa arviotaan.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut