Krista Kiuru kirjelmöi EU:n terveyskomissaarille, vaatii toimia rokotetoimitusten varmistamiseksi

Kiuru ei ole tyytyväinen koronarokotteiden toimitusten vauhtiin. JUSSI NUKARI / LEHTIKUVA

STT

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) vaatii EU:lta toimia koronarokotteiden toimitusten varmistamiseksi, kertoo sosiaali- ja terveysministeriö.

Kiurun mukaan EU:n on kohdistettava painetta rokotevalmistajiin, jotta rokotteita saadaan nopeasti jäsenmaihin.

Kiuru on tänään lähettänyt rokoteasiasta kirjeen EU:n terveyskomissaarille Stella Kyriakidesille. Kirjeessä Kiuru korostaa, ettei hän hyväksy nykytilannetta, jossa muualle kuin EU-alueelle on pystytty toimittamaan reilusti rokotteita samalla kun toimitukset EU-maihin ovat viivästyneet.

Kiuru kiittää EU:n julkisista varoista maksettavaa tukea rokotevalmistuksen nopeuttamiselle. Samalla hän vaatii tuelle konkreettista vastinetta eli nopeampaa tahtia rokotetoimituksiin.

Suomessa rokotettu runsaat 8 000

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoi torstaina, että koronarokotteen on saanut Suomessa runsaat 8 000 ihmistä. Rokotukset aloitettiin Suomessa 27. joulukuuta.

THL on kertonut, että rokoteannoksia olisi tulossa Suomeen tällä viikolla noin 50 000. Kesään mennessä maahan odotetaan 5–7 miljoonaa rokoteannosta.

Alkuvaiheessa Suomi ja muut EU-maat ovat olleet Pfizerin ja Biontechin koronarokotteiden varassa. Keskiviikkona EU-komissio antoi myyntiluvan myös yhdysvaltalaisen Modernan rokotteelle.

THL:n johtava asiantuntija Mia Kontio arvioi STT:lle keskiviikkona, että parhaassa tapauksessa Modernan rokotetta voidaan saada Suomeen jo ensi viikolla.

Kontion mukaan ensi viikolla Suomeen odotetaan noin 50 000:ta annosta Pfizerin ja Biontechin rokotetta. Modernan mahdollisen toimituksen kanssa ensi viikolla voidaan saada arviolta 55 000–60 000 rokoteannosta.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut