Maailmaa järkyttäneestä tapaninpäivän tsunamista on jo 16 vuotta – yli 220 000 ihmistä kuoli tuhoisien hyökyaaltojen voimasta

Etelä- ja Kaakkois-Aasian tapaninpäivän tsunamista on tullut kuluneeksi jo 16 vuotta. Tuhoisa tsunami tappoi yli 220 000 ihmistä ja aiheutti valtavaa aineellista tuhoa. AFP / LEHTIKUVA

STT

Koko maailmaa järkyttäneestä tapaninpäivän tsunamista on tullut kuluneeksi jo 16 vuotta. Tuhoisa tsunami tappoi yli 220 000 ihmistä ja aiheutti valtavaa aineellista tuhoa.

Etelä- ja Kaakkois-Aasiaan 26. joulukuuta vuonna 2004 iskenyt tsunami sai alkunsa Indonesiaan kuuluvan Sumatran saaren luoteispuolella tapahtuneesta poikkeuksellisen voimakkaasta maanjäristyksestä.

Järistyksestä lähti jopa 800 kilometrin tuntivauhtia avomerellä edennyt aalto, joka rannikoille iskeytyessään musersi talot, katkoi puut ja paiskoi veneitä satoja metrejä sisämaahan. Korkeimmillaan aallot olivat Indonesian rannikolle iskeytyessään 25-metrisiä.

Hyökyaallot aiheuttivat suurta tuhoa erityisesti Indonesiassa, Thaimaassa, Sri Lankassa ja Intiassa. Pahimmat tuhot kärsittiin Indonesiassa, jossa kuoli noin 170 000 ihmistä. Sri Lankassa kuolleita oli 30 000, joista 1 500 kuoli, kun tsunami vei matkustajajunan mukanaan.

Lisäksi miljoonat ihmiset joutuivat pakenemaan kotiseuduiltaan. Tsunamin tuhovaikutukset ulottuivat Afrikan itärannikolle, joka sijaitsee yli 4 000 kilometrin päässä sen laukaisseesta maanjäristyksestä.

Thaimaassa sai surmansa myös satoja ulkomaalaisia, sillä tsunami osui kiireisimpään lomasesonkiin. Surmansa saaneiden joukossa oli esimerkiksi paljon ruotsalaisia ja saksalaisia.

Suomalaisia luonnononnettomuudessa kuoli 179. Määrä on enemmän kuin missään muussa rauhan ajan onnettomuudessa. Suomalaisista suurin osa oli lomailemassa Thaimaan Khao Lakissa.

Kommentoi

Mainos: Lahden Diakonialaitos

Sinäkin voit olla vapaaehtoinen mentori

Mainos: Fira Group oy

Hyvä yhteishenki saa palaamaan ja pysymään

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut