Media-alan suuryritykset jylläsivät tukiaisten jaossa

Journalistisen sisällön edistämiseen myönnetään tukea 97 yritykselle, kertoi Liikenne- ja viestintävirasto Traficom. / LEHTIKUVA

STT

Journalistisen sisällön edistämiseen myönnetään tukea 97 yritykselle, jotka ovat hakeneet tukea kohdennettavaksi yhteensä 236 tiedotusvälineelle, kertoo Liikenne- ja viestintävirasto Traficom. Kaikkiaan rahaa jaetaan 7,5 miljoonaa euroa.

Valtionavustuksen tarkoituksena on tukea koronaepidemiasta kärsinyttä journalistista sisältöä tuottavaa mediaa. Suurimmat avunsaajat ovat Kaleva365, MTV, A-lehdet ja Alma Talent .

Traficomin mukaan tuki on jaettu kaikkien tukea hakeneiden ja edellytykset täyttäneiden yritysten kesken suhteessa yritysten journalistista työtä tekevien henkilöiden lukumäärään. Avustuksen suuruus yhtä journalistista työtä tekevää henkilöä kohden on noin 3 700 euroa.

Tavoitteena on lisätä monimuotoista journalistista sisältöä ja sen tarjontaa sekä tukea journalismia paikallisella, alueellisella ja valtakunnallisella tasolla. Tukea myönnetään journalistista työtä tekevien työntekijöiden palkkoihin ja freelance-palkkioihin. Eniten koronatukea saavat sanomalehdet.

Pysyvämpää mediatukea pohtiva työryhmä on saanut jatkoaikaa, kertoo liikenne- ja viestintäministeriö. Mediatukityöryhmä jatkaa työskentelyään maaliskuun loppuun saakka. Toimikauden jatkon aikana on tarkoitus valmistella ehdotus pidempiaikaisesta journalismin tukimallista tarkempaa arviointia varten.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut