Yhdysvalloissa pohdittiin Pfizerin ja Biontechin koronarokotteen käyttölupaa

Pfizerin ja Biontechin koronarokotteen ovat jo hyväksyneet käyttöön Britannia ja Kanada. AFP / LEHTIKUVA

STT

Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkeviraston FDA:n oli määrä torstaina päättää, annetaanko Pfizerin ja Biontechin koronarokotteelle käyttölupa. Virasto voi myöntää rokotteelle käyttöluvan, vaikka sillä ei vielä olisi myyntilupaa.

Kokous oli illalla Suomen aikaa edelleen käynnissä. Sen oli määrä päättyä äänestykseen. Äänestyksen tulos ei ole sitova, vaan virasto voi tehdä myös sen tuloksesta poikkeavan päätöksen.

Pfizerin ja Biontechin koronarokotteen ovat jo hyväksyneet käyttöön Britannia ja Kanada. Britannia on jo aloittanut rokotukset ja Kanadan on määrä aloittaa ne pian.

Varapresidentti Mike Pence sanoi maanantaina, että jos rokote saa käyttöluvan, rokottaminen voidaan aloittaa jo ensi viikolla. Yhdysvallat pyrkii rokottamaan joulukuussa jo 20 miljoonaa kansalaista. Tavoite on, että koko väestö on saanut rokotteen kesäkuuhun mennessä.

Rokotteelle kova tarve

Tarve rokotteelle Yhdysvalloissa on kova, sillä maassa on rekisteröity yli 15 miljoonaa tartuntaa ja liki 290 000 viruksesta johtuvaa kuolemaa.

Torstaina rekisteröitiin yli 3 000 koronavainajaa vuorokauden aikana, mikä on suurin luku sitten huhtikuun.

Pfizerin ja Biontechin rokote on myös Euroopan lääkeviraston EMA:n lupakäsittelyssä. EMA on kertonut tekevänsä päätöksen asiassa viimeistään 29. joulukuuta. Jos rokote saa EU:ssa myyntiluvan, sitä tulee myös Suomeen.

Amerikkalaisen Pfizerin ja saksalaisen Biontechin kehittämä rokote osoittautui kliinisissä testeissä 95-prosenttisen tehokkaaksi koronaviruksen aiheuttamaa covid-19-tautia vastaan, eikä siitä ole ilmennyt vakavia haittavaikutuksia.

Muidenkin yhtiöiden rokotteista on saatu testeissä hyviä tuloksia. FDA arvioi käyttöluvan myöntämistä amerikkalaisyhtiö Modernan rokotteelle 17. joulukuuta. Modernan rokotetta on tilattu myös EU:hun.

Sekä Pfizerin ja Biontechin että Modernan rokotetta pitää antaa ihmisille kaksi annosta.

Kommentoi

Mainos: Lahden Diakonialaitos

Heidi kamppaili oman jaksamisensa kanssa, kunnes sai avukseen Sinin

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut