Pääministeri Marin keskusteli YK:n pääsihteerin kanssa koronapandemiasta ja ilmastopolitiikasta

Pääministeri Sanna Marin ja YK:n pääsihteeri Antonio Guterres yhteiskuvassa maaliskuussa, kun YK:ssa vietettiin Naistenpäivän tapahtumaa. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA

STT

Pääministeri Sanna Marin (sd.) kävi eilen illalla puhelinkeskustelun YK:n pääsihteerin Antonio Guterresin kanssa, kertoo valtioneuvosto. Keskustelu keskittyi kansainväliseen yhteistyöhön koronapandemian torjunnassa sekä ilmastopolitiikkaan.

Tiedotteen mukaan Marin totesi, että YK-järjestelmä on osoittanut olevansa haasteiden tasalla ja että vain kansainvälisellä yhteistyöllä voidaan pysäyttää globaali pandemia.

Marin korosti, että pandemiassa kukaan ei ole turvassa, ennen kuin kaikki ovat turvassa. Tehokkaan rokotteen kehitys ja sen kattava saatavuus ovat tässä avainasemassa, tiedotteessa sanotaan.

Marin ja Guterres myös totesivat, että ilmastotoimet eivät saa jäädä koronapandemian jalkoihin. Marin kertoi Guterresille odotuksistaan ensi viikolla kokoontuvan Eurooppa-neuvoston suhteen. EU-maiden johtajien on määrä keskustella muun muassa pandemiasta sekä hyväksyä yhteinen päästövähennystavoite vuotta 2030 varten.

Puhelinkeskustelu käytiin juuri päättyneen virtuaalisen YK:n yleiskokouksen erityisistunnon jälkeen. Marin piti erityisistunnossa Suomen puheenvuoron.

Kommentoi

Mainos: Lahden Diakonialaitos

Sinäkin voit olla vapaaehtoinen mentori

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut