Mari Leppänen valittiin Turun arkkihiippakunnan uudeksi piispaksi

Turun arkkihiippakunnan uudeksi piispaksi on valittu Mari Leppänen. Roni Lehti / LEHTIKUVA

STT

Turun arkkihiippakunnan uudeksi piispaksi on valittu Mari Leppänen, kertoo Turun arkkihiippakunta.

Alustavan ääntenlaskennan mukaan Turun arkkihiippakunnan hiippakuntadekaani Leppänen sai 54,6 prosenttia annetuista äänistä vaalin toisella kierroksella.

Leppänen sai yhteensä 565 ääntä, ja toisena ehdokkaana ollut Turun Mikaelinseurakunnan kirkkoherra, rovasti Jouni Lehikoinen 467 ääntä.

Vuonna 1978 syntynyt Mari Leppänen vihittiin papiksi vuonna 2012. Hän on työskennellyt hiippakuntadekaanina vuodesta 2019. Aiemmin hän on toiminut muun muassa piispan erityisavustajana, seurakuntavaalien projektipäällikkönä Kirkkohallituksessa sekä pappina Liedon seurakunnassa.

Vaalin äänestysprosentti oli 86,8. Äänestäjämäärä toisella kierroksella oli 1 194. Äänioikeutettuja ovat kaikki arkkihiippakunnan papit ja lehtorit sekä heidän lukumääräänsä vastaava määrä maallikkovalitsijoita.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut