Norjassa tutkitaan epäiltyä kansainvälistä huume- ja asekauppavyyhtiä, 41 ihmistä ollut pidätettynä

STT–TT-NTB

Norjan poliisilla on ollut 41 ihmistä pidätettynä jutussa, jossa kansainvälisen verkoston epäillään sekaantuneen huume- ja asekauppaan. Verkoston päätekijäksi epäillään 26-vuotiasta, palestiinalaislähtöistä miestä, joka on asunut vuosia Norjassa.

Norjan TV2:n mukaan tällä hetkellä pidätettynä on edelleen yhdeksän ihmistä.

Norjan järjestäytyneeseen rikollisuuteen keskittynyt poliisiryhmä on tehnyt lähes vuoden ajan tiedustelutyötä selvittääkseen huume- ja asekauppavyyhdin, joka on yksi maan historian suurimmista.

Päätekijäksi epäilty 26-vuotias mies on otettu kiinni Tukholmassa jo huhtikuussa törkeästä huumausainerikoksesta epäiltynä. Poliisi on tutkinnan aikana takavarikoinut huumeita, aseita ja 4,9 miljoonaa Norjan kruunua eli 450 000 euroa useista eri osoitteista Oslosta ja sen lähialueilta.

Poliisi epäilee, että verkosto ollut merkittävä toimija Norjan huumekaupassa ja on toiminut myös useammassa muussa Euroopan maassa. Norjan poliisi on tehnyt tutkinnassa kansainvälistä yhteistyötä.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut