Kolmeen kouluun kohdistettu uhkauksia Kuopiossa – kahden uhkailun tekijät ovat oppilaita

Poliisi on ollut tapausten vuoksi paikalla kyseisillä kouluilla tänään. Kuvituskuvaa. Emmi Korhonen / LEHTIKUVA

Miia Sebany / STT

Kolmeen kuopiolaiseen kouluun on kohdistettu uhkauksia, kertoo Itä-Suomen poliisi. Hatsalan ja Minna Canthin koulua koskevat uhkaukset esitettiin Jodel-viestisovelluksessa myöhään tiistaina illalla. Keskiviikkona aamupäivällä tuli ilmi myös kolmas, Pyörön koulua koskeva uhkaus.

Hatsalan koulua koskeva uhkaus paljastui tänään aamupäivän aikana lasten vitsailuksi. Poliisin mukaan lapset olivat keskustelleet ja vitsailleet viestipalvelussa, kun automaattinen tekstinkäsittely oli korjannut yhden Hatsalan koulussa opiskelevan lapsen kirjoitusta niin, että viestissä oli puhuttu kouluammunnasta. Poliisi kertoo, että koululainen ehti lähettää viestin kavereilleen ennen kuin huomasi vahingon. Tämän jälkeen hän poisti viestin heti.

Poliisin mukaan myös Minna Canthin koulua koskevan uhkauksen oli tehnyt alaikäinen koulun oppilas.

Poliisi kertoi puolenpäivän jälkeen selvittävänsä yhä Pyörön koulu-uhkauksen tekijää ja että se on paikalla Pyörön koululla.

"Vitsi vain" ei naurata poliisia

Poliisi suhtautuu Suomessa kouluihin kohdistuviin uhkauksiin aina äärimmäisen vakavasti. Itä-Suomen poliisi muistuttaa, että uhkailulla on aina seuraamukset, vaikka ne olisi heitetty vitsinä.

Laittomasta uhkauksesta voi saada vankeutta enimmillään kaksi vuotta, perättömästä vaarailmoituksesta vuoden. Alle 15-vuotias tekijä ei ole rangaistusvastuussa, mutta on kuitenkin vahingonkorvausvastuussa. Poliisi toteaa, että lisäksi tämäntyyppisissä asioissa harkitaan välittömästi lastensuojelutoimia ja ollaan yhteydessä sosiaaliviranomaisiin. Tieto tapahtuneesta säilyy myös oman aikansa poliisin rekistereissä, millä voi olla merkitystä nuoren tulevaisuuden suhteen.

Poliisin mukaan uhkaaja on yleensä joko nykyinen tai entinen koulun oppilas. Taustalla on usein ongelmia elämänhallinnassa tai mielenterveydessä tai kiusaamista.

Poliisi toivoo, että vanhemmat keskustelisivat lastensa kanssa koulu-uhkauksista. Vaikka kyseessä olisi "vain vitsi", koulu-uhkauksen esittäminen aiheuttaa joka kerta suuren viranomaisoperaation ja sitoo runsaasti poliisin resursseja.

Kuopiossa poliisi oli tänään paikalla jokaisella uhatulla koululla.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut