HS: Helsingin keskustassa liikkuu joukoissa yli sata mahdollisesti vaarallista nuorta – "Ydinkeskustassa tai Itäkeskuksessa ei ole kaikille nuorille turvallista myöhään illalla", sanoo nuorisotyöntekijä

Nuorisojengejä parveilee esimerkiksi Helsingin päärautatieaseman liepeillä. Jussi Vehkasalo

Katri Nieminen

Helsingin Sanomat kertoo, että Helsingin ydinkeskustassa sekä osassa pääkaupunkiseudun lähiöitä kokoontuu joukko vaarallisesti käyttäytyviä nuoria. Helsingin poliisi sekä useat muut viranomaiset ja jalkautuvaa työtä tekevät nuorisotyöntekijät ovat hyvin huolestuneita näistä nuorista..

Valtaosa 100–150 nuoren joukosta on ulkomaalaistaustaisia.

Osa nuorista on sellaisia, jotka eivät kaihda teräaseenkaan käyttöä saadakseen haluamansa.

Nuorten väkivaltaisuus nousi esiin lokakuun puolivälissä Alppipuistossa. Kymmenkunnan ulkomaalaistaustaisen nuoren epäillään yrittäneen ryöstää kahta ikätoveriaan, joista toista puukotettiin.

Nuorten suosimia oleskelupaikkoja ovat Helsingin päärautatieaseman ja asematunnelin sekä Oodi-kirjaston ja Kampin muodostama kolmio sekä Itäkeskus. Puistoista myös esimerkiksi Leninin ja Sibeliuksen puistot vetivät nuoria lämpimään aikaan.

Aseman lapset -järjestössä jalkautuvaa nuorisotyötä tekevä Eliisa Ahlstedt kertoo, että kadulla ei esimerkiksi ydinkeskustassa tai Itäkeskuksessa tällä hetkellä ole kaikille nuorille turvallista myöhään illalla.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut