Kolmekymppiselle miehelle syyte sisäministeri Ohisalon uhkaamisesta sosiaalisessa mediassa – miehen sometilillä poliitikko- ja poliisivihamielisiä kirjoituksia

yyttäjä on nostanut syytteen laittomasta uhkauksesta, joka syytteen mukaan on kohdistettu sisäministeri Maria Ohisaloon (vihr.). -Koivisto Antti Aimo-Koivisto / LEHTIKUVA

Elina Korkee, Jecaterina Mantsinen / STT

Syyttäjä on nostanut syytteen sisäministeri Maria Ohisaloon (vihr.) kohdistuneesta epäillystä laittomasta uhkauksesta. Kyse on sosiaalisessa mediassa julkaistuista viesteistä.

Syytetty 30-vuotias mies on vangittuna. Hän on poliisitutkinnassa kiistänyt syyllistyneensä asiassa rikokseen. Epäillyn rikoksen tekoaika on tämän vuoden lokakuussa.

Syyttäjän haastehakemus ei ole vielä julkinen, vaan tulee julkiseksi käräjäoikeuskäsittelyn myötä. Asian pääkäsittely pidetään Helsingin käräjäoikeudessa 17. marraskuuta. Apulaisvaltakunnansyyttäjän päätöksellä syyttäjiä on kaksi.

Ohisalo otti asian lyhyesti esille Twitterissä keskiviikkona aamupäivällä.

– Olen saanut uhkauksia, joista poliisi on kirjannut rikosilmoituksen. Olen antanut poliisille asiasta lausunnon. Nyt syyttäjä on nostanut syytteen laittomasta uhkauksesta. Asiaa käsitellään 17.11. Helsingin käräjäoikeudessa. En kommentoi asiaa enempää tässä kohtaa, Ohisalo tviittasi.

Laittomasta uhkauksesta voidaan tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Laittomana uhkauksena voidaan pitää uhkausta, jossa uhatulla on teon olosuhteet huomioon ottaen syy omasta tai toisen puolesta pelätä henkilökohtaisen turvallisuuden tai omaisuuden olevan vakavassa vaarassa.

Tuomittu entisen kumppaninsa pahoinpitelystä

Miehen nimellä löytyvällä Facebook-tilillä on julkaistu muun muassa poliitikko- ja poliisivihamielisiä kommentteja. Yhdessä tänä vuonna tekemässään julkaisussa mies riemuitsee kansalaistottelemattomuudesta ja protesteista ja sanoo odottavansa päivää, jolloin "joku puhemies" viedään väkisin ulos eduskunnan salista.

Toisessa julkaisussa mies on jakanut uutisen Yhdysvalloissa olleista mellakoista ja kirjoittaa toivovansa Suomeen vastaavia tapahtumia sekä sitä, että saisi lukea lehdistä poliisilaitoksille tehdyistä iskuista.

Mies tuomittiin viime kuussa ehdolliseen vankeusrangaistukseen lähisuhdeväkivaltajutussa. Tuomion mukaan mies ja hänen ex-puolisonsa kohdistivat toisiinsa väkivaltaa riitatilanteessa. Puoliso potkaisi miestä vatsaan, minkä jälkeen mies löi häntä nyrkillä kasvoihin. Tämän jälkeen mies kaatoi puolisonsa maahan ja potki päähän.

Pahoinpitelyt tapahtuivat syksyllä 2017 Helsingissä. Mies tuomittiin neljän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja puoliso päiväsakkoihin. Tuomio ei ole lainvoimainen.

Myös Soini ja Stubb rikosten kohteina ministerikausillaan

Viime vuosien aikana myös Timo Soini (sin.) ja Alexander Stubb (kok.) ovat ministerinä toimiessaan joutuneet uhkaavien tekojen kohteiksi.

Ulkoministerinä toiminut Soini oli tapaamassa äänestäjiä Vantaalla Korson maalaismarkkinoilla maaliskuussa 2019, kun keski-ikäinen mies yritti lyödä häntä muovipullolla. Syyttäjä on nostanut syytteen Soiniin kohdistuneesta pahoinpitelyn yrityksestä.

Epäilty teki myös vastarintaa Soinin turvamiehinä toimineita poliiseja vastaan. Tältä osin nostettiin syytteet viranomaisen väkivaltaisesta vastustamisesta ja kahdesta pahoinpitelystä.

Epäilty on kiistänyt syyllistyneensä rikoksiin. Syytteitä on määrä käsitellä käräjäoikeudessa tammikuussa.

Valtiovarainministerinä toimineen Stubbin kodin ikkunoita ammuttiin ilmakiväärillä elokuussa 2016. Kaksi miestä myös kivitti talon ikkunoita ja ulko-ovea.

Toinen miehistä tuomittiin sittemmin Espoon käräjäoikeudessa puolen vuoden ehdolliseen vankeuteen muun muassa törkeästä kotirauhan rikkomisesta. Toinen epäillyistä kuoli ennen kuin jutun poliisitutkinta saatiin päätökseen.

Stubbin päälle heitettiin kolajuomaa Tampereella vuonna 2015, kun hän vieraili paikallisessa kauppakeskuksessa. Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi tekijän 35 päiväsakkoon, mikä hänen tuloillaan oli 210 euroa. Tuomio tuli kunnianloukkauksesta ja lievästä vahingonteosta.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut