Ruotsalainen turvallisuusyhtiö arvostelun kohteena suuren tietomurron jälkimainingeissa

STT–TT-AFP

Ruotsissa Gunnebo-yhtiöön kesällä tehdyn tietomurron yhteydessä on tullut julkisuuteen valtava määrä salaiseksi luokiteltua tietoa, kertoo Dagens Nyheter -lehti. Sen mukaan hakkerit ovat julkistaneet murron jälkeen 19 gigatavua materiaalia muun muassa yritysten ja Ruotsin valtiopäivien turvallisuussuunnitelmista.

Julkisuuteen päätyneiden tietojen joukossa oli muun muassa piirustuksia pankkiholveista ja valvontakameroiden sijainneista, hälytysjärjestelmistä sekä parlamentin ja veroviraston turvallisuusjärjestelyistä.

Gunnebo ilmoitti tietomurrosta turvallisuuspoliisi Säpolle jo elokuussa ja epäili sen olevan teollisuusvakoilua. Yhtiö ei tuolloin kertonut mitään varastetuista tiedoista. Sen sijaan Gunnebo korosti reagoineensa tapahtuneeseen nopeasti sulkemalla palvelimia ja hyökkäyksen vaikutusten jääneen sen vuoksi vähäisiksi.

Dagens Nyheterin mukaan hyökkääjät olivat kuitenkin olleen yhteydessä yhtiöön jo ennen kuin se tiedotti tietomurrosta ja uhanneet julkistaa haltuunsa saamat tiedot.

Monikansallisen Gunnebo-yhtiön asiakkaina on myös muun muassa ydinvoimaloita, lentokenttiä ja sairaaloita.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut