Valko-Venäjän opposition yleislakkokutsuun vastattiin – lakon laajuudesta ei saatu tarkkaa tietoa

Valko-Venäjän valtion yliopiston opettajia ja opiskelijoita osallistui yleislakkoon maanantaina Minskissä. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Valko-Venäjän oppositio aloitti maanantaina yleislakon vaatiakseen maata itsevaltiain ottein johtavalle Aljaksandr Lukashenkalle lähtöpasseja.

Lakon laajuudesta ei ollut tarkkoja tietoja tarjolla. BBC :n mukaan joidenkin valtionyhtiöiden työntekijät lopettivat työt ja kokoontuivat työpaikkojensa porteille huutamaan iskulauseita. Sadat opiskelijat marssivat ulos yliopistoistaan Minskissä.

Hallituksen edustajat kertoivat kuitenkin, että keskeiset yritykset toimivat edelleen normaalisti.

Oppositio oli antanut Lukashenkalle sunnuntaihin asti aikaa väistyä vallasta, vapauttaa poliittiset vangit ja lopettaa poliisiväkivalta. Näin ei käynyt, ja poliisi tukahdutti sunnuntaina jälleen kovilla otteilla suurmielenosoituksen maan pääkaupungissa Minskissä.

Kiinniotot jatkuivat myös maanantaina, ja ihmisoikeusryhmä Vjasnan tietojen mukaan eri puolilla maata otettiin kiinni ainakin 155 yleislakkoa tukenutta opposition kannattajaa.

Oppositiojohtaja Svjatlana Tsihanouskaja kannusti lakkolaisia maanpaosta.

– Tänään kansan lakko alkaa. Valtiollisten tehtaiden ja yritysten työntekijät, julkisen liikenteen työntekijät ja kaivostyöläiset, opettajat ja opiskelijat ovat lakossa tästä aamusta lukien, Tsihanouskaja sanoi Telegram-kanavallaan.

Oppositiojohtaja kehotti myös yksityisten yritysten työntekijöitä, papistoa ja urheilijoita liittymään lakkoon.

"Viranomaisten painostus on armotonta"

Valko-Venäjän ammattiliittojen keskusjärjestöä johtava Aleksander Jarotshuk kertoi olevansa tietoinen lakosta.

– On kuitenkin vaikea ennakoida, kuinka pitkälle ihmiset ovat valmiita menemään, koska viranomaisten painostus on niin armotonta, hän pohti.

Oppositiojohtaja Tsihanouskaja muistutti perjantaina, ettei oppositio määrää ketään lakkoon.

– Tiedän, että monet ihmiset pelkäävät menettävänsä työnsä. Emme ole vaatimassa ketään lakkoon, ihmiset itse päättävät, ovatko valmiita siihen, Tsihanouskaja sanoi vieraillessaan Tanskassa.

Valko-Venäjän sisäministeriön mukaan sunnuntain mielenosoituksissa Minskissä ja muualla maassa otettiin kiinni yli 500 ihmistä. Heistä yli 300 oli vielä seuraavana päivänä putkassa.

Lukashenka väitti voittaneensa elokuun alussa pidetyt presidentinvaalit. Ne olivat kuitenkin monien mukaan vilpilliset, eikä esimerkiksi EU enää tunnusta Lukashenkaa Valko-Venäjän presidentiksi.

Tsihanouskaja, joka oli Lukashenkan vastaehdokkaana vaaleissa, pakotettiin niiden jälkeen pakenemaan Valko-Venäjän naapurimaahan Liettuaan.

Valkovenäläiset ovat marssineet elokuun alusta lähtien säännöllisesti suurissa protesteissa. Useita ihmisiä on kuollut mielenosoituksissa ja tuhansia on pidätetty.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut