Aluehallintoviraston nykyiset kokoontumisrajoitukset saivat jatkoa marraskuun loppuun – yli 50 hengen tilaisuuksia saa edelleen järjestää erityisehdoin

Yleisötilaisuuksiin voi ottaa marraskuussakin yli 50 ihmistä, kun tapahtumajärjestäjä pystyy huolehtimaan kävijöiden turvallisuudesta. Jemo Kettunen
Emmi Julkunen

Emmi Julkunen

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto tiedotti perjantaina, että nykyiset kokoontumisrajoitukset jatkuvat Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirien kuntien alueella aina marraskuun loppuun asti.

Tämä tarkoittaa, että sisä- ja ulkotiloissa järjestettävien yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten osallistujamäärä on 50 henkilöä. Yli 50 hengen tilaisuuksia voi edelleen järjestää, mikäli niissä pystytään noudattamaan annettuja ohjeita turvallisuudesta.

– Yli 50 henkilön tilaisuuksissa on tapahtumajärjestäjän vastuulla huolehtia kävijöiden turvallisuudesta. Ohjeistukset ovat samat kuin lokakuussa, kertoo aluehallintoylilääkäri Laura Blåfield.

Yleisötilaisuuksien ja kokoontumisten turvallisuus tulee varmistaa asiakasmäärien rajaamisen, turvaetäisyyksien ja hygieniaohjeistuksen avulla.

Kuntien tekemillä päätöksillä on paikallisen tilanteen vaatiessa mahdollista tiukentaa tai täydentää aluehallintoviraston määräämiä rajoituksia. Mikäli tilanne alueella olennaisesti muuttuu, aluehallintovirasto arvioi tätä kokoontumisia koskevaa rajoituspäätöstään uudelleen.

Aluehallintoviraston mukaan määräys on välttämätön koronan leviämisen estämiseksi.

Vaasan sairaanhoitopiirin kuntien osalta kokoontumisrajoitus on kymmenen henkilöä.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut