Belgian ulkoministeri tehohoidossa koronan takia – BBC: Espanjassa on todettu nyt yli miljoona koronatartuntaa

Belgian ulkoministeri Sophie Wilmes sai positiivisen testituloksen viime viikolla. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Belgiassa maan ulkoministeri ja entinen vt. pääministeri Sophie Wilmes on siiretty tehohoitoon koronavirustartunnan takia. 45-vuotias Wilmes sai positiivisen testituloksen viime viikolla, ja hänen tilansa huononi eilen niin, että hän joutui sairaalaan.

Wilmesin edustajan mukaan potilas on tajuissaan ja kykenee kommunikoimaan. Lähteiden mukaan hänen tilaansa kuvaillaan toistaiseksi vakaaksi.

Belgian koronatilanne on Euroopan synkimpiä. Vajaan 12 miljoonan asukkaan maassa on rekisteröity jo yli 10 500 koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liitettyä kuolemantapausta.

Espanjassa on todettu yli miljoona koronavirustartuntaa, kertoo BBC . Samalla maasta tuli ensimmäisen Euroopan maa, jossa on varmistunut yli miljoona tartuntaa.

Maassa raportoitiin eilen lähes 15 000 uutta tartuntaa ja 156 koronaan liittyvää kuolemaa. Ensimmäisen koronatartunta Espanjassa todettiin 31. tammikuuta.

BBC:n mukaan miljoonan varmistetun tartunnan rajapyykki on aiemmin ylitetty viidessä maassa: Yhdysvalloissa, Intiassa, Brasiliassa, Venäjällä ja Argentiinassa.

Saksassa koronavirustartunnat rajussa kasvussa

Saksassa koronavirustartunnat ovat nopeassa kasvussa. Viimeisen vuorokauden aikana maassa on vahvistettu 11 287 uutta tartuntaa. Keskiviikkona uusia tartuntoja oli vahvistettu hieman alle 7 600.

Yli 11 000 päivittäistä uutta tartuntaa on merkittävä muutos aiempaan. Edellinen yhden päivän uusien tartuntojen ennätys oli viime viikon perjantaina, jolloin uusia tartuntoja oli 7 830.

Johns Hopkins -yliopiston koronavirusseurannan mukaan Saksassa on koronaviruspandemian aikana vahvistettu yli 391 000 tartuntaa ja lähes 9 900 virukseen liittyvää kuolemaa.

Rokotteen testiryhmään osallistunut kuoli

Oxfordin yliopiston ja lääkeyhtiö AstraZenecan kehittämän koronavirusrokotteen testiryhmään osallistunut ihminen on kuollut Brasiliassa. Viranomaisten mukaan on toistaiseksi epäselvää, oliko kuollut ihminen saanut testattavaa rokotetta vai lumelääkettä. Esimerkiksi BBC kuitenkin kertoo ymmärtäneensä, ettei kuollut vapaaehtoinen olisi saanut rokotetta.

Mediatietojen mukaan rokotetestiin osallistunut oli ammatiltaan lääkäri, ja hän kuoli koronaviruksen aiheuttamaan tautiin.

Kyseessä on kaikkiaan ensimmäinen koronavirusrokotetesteihin osallistunut, joka on kuollut kesken kokeen.

Oxfordin yliopiston lausunnon mukaan kaikki merkittävät lääketieteelliset vaaratilanteet tutkii riippumaton tutkintaryhmä. Ryhmä on antanut luvan jatkaa koetta.

Brasilialaislehti Globon mukaan lääkäri oli hoitanut maaliskuusta lähtien koronavirukseen sairastuneita tehohoito-osastolla kahdessa eri sairaalassa Rio de Janeirossa.

Brasiliassa rokotteen viimeisen eli kolmannen vaiheen kokeeseen osallistuu 8 000 ihmistä. Maailmanlaajuisesti siihen osallistuu 20 000 ihmistä. Kokeeseen osallistuvien on oltava lääkäreitä, sairaanhoitajia tai muita terveydenhoitoalalla työskenteleviä, jotka ovat säännöllisesti tekemisissä koronaviruksen kanssa.

Oxfordin yliopiston ja AstraZenecan rokotetesti oli syyskuussa hetken keskeytettynä, kun Britanniassa testiin osallistunut koehenkilö sairastui selittämättömästi. Rokotetestiä jatkettiin pian, kun varmistui, ettei sairastuminen johtunut rokotteen sivuvaikutuksista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut