Kalifornialaisella äänestyspaikalla epäillään tuhopolttoa – tulipalossa tuhoutui presidentinvaalien ennakkoääniä

Uutistoimisto AFP:n mukaan Yhdysvalloissa on äänestetty ennakkoon ennätystahtia. AFP / LEHTIKUVA

Sanna Raita-aho / STT

Yhdysvalloissa Los Angelesin piirikunnassa äänestyspaikalla tulipalossa paloi poroksi presidentinvaalien ennakkoääniä sunnuntaina.

Asiasta kertoo muun muassa brittilehti Guardian . Baldwin Parkin kaupungissa sattunutta tulipaloa tutkitaan tuhotyönä. Tarkkaa tietoa siitä, miten paljon äänestyslipukkeita tuhopoltossa tuhoutui, ei ole. Viranomaisten mukaan äänestyslipukkeita kerättiin viimeksi äänestyspaikalta kymmenen aikaan aamulla lauantaina paikallista aikaa. Tulipalo taas sattui yhdeksän aikaan illalla sunnuntaina.

– Tuhopoltto virallisella äänestyspaikalla täyttää kaikki merkit yrityksestä riistää ihmisten äänioikeus ja kyseenalaistaa vaaliemme turvallisuus, sanoi Guardianille piirikunnan vaalivalvoja Hilda L Solis.

Solisin mukaan liittovaltion poliisia FBI:tä on pyydetty tutkimaan tapausta. Viranomaiset käyvät myös läpi tulipalossa tuhoutuneita lipukkeita, jotta he voivat tiedottaa vaalipaikalla äänestäneille heidän lipukkeidensa mahdollisesta tuhoutumisesta.

Uutistoimisto AFP:n mukaan Yhdysvalloissa on äänestetty ennakkoon ennätystahtia. Joidenkin arvioiden mukaan ennakkoääniä olisi annettu jopa yli 30 miljoonaa.

Kalifornian osavaltiossa ennakkoääniä on annettu yhteensä yli miljoona. Osavaltio on perinteisesti demokraattien vahvaa kannatusaluetta.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut