Kiinan uutistoimisto: Qingdao testannut muutamassa päivässä jo 7,5 miljoonaa kaupunkilaista

Massiivinen testaus aloitettiin maanantaina sen jälkeen, kun kaupungissa havaittiin kymmenkunta koronavirustartuntaa viikonlopun aikana. AFP / LEHTIKUVA

STT

Kiinan itäisessä rannikkokaupungissa Qingdaossa on muutamassa päivässä testattu 7,5 miljoonaa ihmistä koronaviruksen varalta, Kiinan valtiollinen uutistoimisto Xinhua raportoi. Massiivinen testaus aloitettiin maanantaina sen jälkeen, kun kaupungissa havaittiin kymmenkunta koronavirustartuntaa viikonlopun aikana.

Viranomaisten mukaan uusia tartuntoja ei ole löydetty. Tulos on saatu yli neljästä miljoonasta näytteestä.

Kiina on ilmoittanut, että kaikki kaupungin asukkaat on määrä saada testattua perjantaihin mennessä. Arviot kaupungin asukasluvusta vaihtelevat yhdeksän ja yhdentoista miljoonan välillä.

Kiinaa johtava kommunistinen puolue on pistänyt maan viruksentorjuntakykyyn huomattavasti panoksia. Järeillä toimilla valetaan uskoa kansalaisiin viruksen hallinnasta. Usko järkkyi alkuvuonna, kun viranomaiset peittelivät Wuhanin kaupungista levinneen viruksen vakavuutta ja tarttuvuutta.

Johns Hopkins -yliopiston seurannan mukaan Kiinassa on raportoitu yhteensä noin 91 000 koronavirustartuntaa ja noin 4 700 koronavirukseen liittyvää kuolemaa. Kiinan väkiluvun uskotaan olevan noin 1,4 miljardia.

Kiinan on arveltu ilmoittavan liian pieniä tartunta- ja kuolinlukuja, minkä maa on kiistänyt.

Maailmanlaajuisesti yli 38 miljoonaa tartuntaa

Johns Hopkins -yliopiston mukaan maailmalla on tähän mennessä varmistettu jo yli 38 miljoonaa koronavirustartuntaa.

Määrällisesti eniten tartuntoja on Yhdysvalloissa ja Intiassa. Yhdysvalloissa tartuntojen määrä lähentelee kahdeksaa miljoonaa, kun taas Intiassa on varmistettu yli 7,1 miljoonaa tartuntatapausta.

Miljoonan tartunnan rajapyykki on ylittynyt myös Brasiliassa ja Venäjällä. Brasiliassa tartuntoja on yli 5,1 miljoonaa ja Venäjällä reilut 1,3 miljoonaa.

Koronaan liittyvien kuolemien määrä lähestyy maailmanlaajuisesti 1,1 miljoonaa.

---

Lähteenä myös AFP.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.