Väliaikaisen epidemiakorvauksen saa lokakuussa noin 130 000 kotitaloutta

Korvauksen määrä on 75 euroa kuukaudessa henkilöä kohden. -KOIVISTO ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA

STT

Kansaneläkelaitos eli Kela kertoo lähettäneensä tänään asiakkaille ensimmäiset päätökset väliaikaisesta epidemiakorvauksesta. Korvauksen saa lokakuussa noin 130 000 kotitaloutta.

Väliaikaista epidemiakorvausta maksetaan loppuvuoden aikana niille toimeentulotuen asiakkaille, jotka ovat saaneet perustoimeentulotukea koronakevään aikana. Korvauksen määrä on 75 euroa kuukaudessa henkilöä kohden.

Korvauksen ensimmäinen maksupäivä on tämän viikon perjantaina 16. lokakuuta.

Korvausta maksetaan neljän kuukauden eli syys-joulukuun ajalta. Perjantaina maksetaan myös syyskuun korvaukset.

Väliaikaisen epidemiakorvauksen tarkoituksena on tukea heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä, joiden elämään korona on tuonut ylimääräisiä kustannuksia.

Epidemiakorvausta ei tarvitse hakea erikseen, vaan Kela myöntää korvauksen automaattisesti niille asiakkaille, jotka ovat siihen oikeutettuja.

-----

Juttua korjattu klo 13.45: Korvausta maksetaan syys-joulukuun ajalta, ei syys-lokakuun ajalta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.