S-ryhmän ruokakaupoissa kuhisee – hotelleissa ja ravintoloissa syvää miinusta

S-ryhmän ruokakaupoissa on korona-aikana vilkasta, hotelleissa taas hiljaista. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA

STT

S-ryhmän ruoka- ja käyttötavarakaupan myynti on kasvanut tammi-syyskuussa lähes kahdeksan prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. S-ryhmän mukaan marketkaupassa myyntiään on kasvattanut ruokakaupan ohella erityisesti Prismojen käyttötavarakauppa.

Sen sijaan hotelleissa ja ravintoloissa on ollut hiljaista. Myynti on supistunut lähes puoleen. ABC-ketjussa sekä tavaratalo- ja erikoisliikekaupassa myynti on palautunut kevään vaikeimmista ajoista hiljalleen lähemmäksi normaalia.

– Edelleen hyvänä jatkuva marketkaupan kasvu pitää koko S-ryhmän myynnin lähes viime vuoden tasolla. Vaikka matkailukesä sujui osassa Suomea ilahduttavan hyvin, on hotelleilla ja ravintoloilla kokonaisuutena erittäin vaikea vuosi, kertoo SOK :n pääjohtaja Taavi Heikkilä tiedotteessa.

Hänen mukaansa kiristyvien koronarajoitusten vuoksi loppuvuosi ei näytä tuovan helpotusta tilanteeseen.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut