Telia myy runkoverkkoyhtiön ja palauttaa alkuperäisen osinkoehdotuksen

Yhtiön hallitus ehdottaa samalla 0,65 kruunun (6 sentin) lisäosinkoa. Seppo Samuli / LEHTIKUVA

STT

Teleyhtiö Telia ilmoittaa aikovansa myydä kansainvälisen runkoverkkoyhtiön Telia Carrierin ruotsalaisten eläkevakuutusrahastojen omistamalle Polhem Infralle . Kauppahinta on 9,5 miljardia kruunua (910 miljoonaa euroa).

Yhtiön hallitus ehdottaa samalla 0,65 kruunun (6 sentin) lisäosinkoa, jonka myötä viime vuoden tuloksesta maksettava osinko nousisi 2,45 kruunuun. Se oli hallituksen alkuperäinen osinkoehdotus tammikuulta, ajalta ennen koronakriisin puhkeamista.

– Kaupan jälkeen voimme keskittyä markkinoihimme Pohjoismaissa ja Baltiassa, vakuuttaen samalla asiakkaillemme, että ne voivat jatkossakin hyödyntää Telia Carrierin ratkaisuja, sanoi Telian toimitusjohtaja Alison Kirkby tiedotteessa.

Telia Carrier työllistää 530 ihmistä.

Polhem Infran toimitusjohtaja Mikael Lundin sanoo yhtiön aikovan olla vakaa ja pitkäjänteinen omistaja.

Helsingin pörssissä Telian osakekurssi nousi kauppauutisen myötä 3,8 prosenttia 3,66 euroon.

--

Juttua korjattu kello 21.18: Poistettu virke, jonka mukaan Telia Carrier välittäisi 65 prosenttia maailman internetliikenteestä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.