Unkari ja Puola herättävät "vakavaa huolta" – EU-komissiolta ensimmäinen oikeusvaltioraportti

Pääministeri Viktor Orbanin johtaman Unkarin toimet saavat jälleen kritiikkiä EU-komissiolta. Aris Oikonomou / AFP

STT, AFP

EU-komissio kritisoi Puolaa ja Unkaria keskiviikkona julkaistussa oikeusvaltioraportissa, jossa käydään läpi kunkin EU-maan oikeusvaltion tila.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun EU-komissio laatii oikeusvaltioraportin. Komissio ilmaisi "vakavan huolensa" oikeuslaitoksen itsenäisyydestä Unkarissa ja Puolassa, joissa on tehty viime vuosina monia lakimuutoksia, jotka ovat heikentäneet oikeuslaitoksen itsenäisyyttä.

Puolasta nostettiin esimerkkinä muun muassa se, että maan oikeusministeri toimii myös valtakunnan syyttäjän virassa.

EU:n ja Unkarin ja Puolan väliset suhteet ovat kiristyneet viime vuosina.

Unkarin oikeusministeri Judit Varga luonnehti keskiviikkona EU:n oikeusvaltioraporttia "absurdiksi ja valheelliseksi". Raportin lähteitä hän moitti "puolueellisuudesta".

EU-parlamentti ja useat jäsenvaltiot ovat toivoneet, että EU-rahoitus kytkettäisiin oikeusvaltiokehitykseen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut