Alkuviikon avaruussää jatkuu hyvänä etelän revontulibongareiden kannalta – otollisin hetki revontulien näkemiselle on magneettinen keskiyö

Revontulia sunnuntaina Kilpisjärvellä. PEKKA SAKKI / LEHTIKUVA

Tapio Pellinen / STT

Tavallista suurempi mahdollisuus revontulien näkemiseen jatkunee alkuviikosta myös Lapin eteläpuolisessa Suomessa, Ilmatieteen laitoksen erikoistutkija Matias Takala kertoo.

– Kyllä se näytti siltä, että tällainen kohtalainen tilanne saattaisi jatkua myös alkuviikosta maanantaina ja tiistaina.

Viikonlopulle annetun ennusteen mukaan revontulien mahdollisuus oli kohtalainen neliportaisella asteikolla, joka ulottuu pienestä pienehkön ja kohtalaisen kautta suureen todennäköisyyteen.

Viikonloppuna komeita revontulia on näkynyt ainakin Tampereella asti. Takalan mukaan yksi revontulien todennäköisyyttä lisäävä tekijä on viikko sitten sunnuntaina ollut syyspäiväntasaus. Sitä ei tiedetä tarkkaan, miten syyspäiväntasaus ja revontulet liittyvät yhteen, mutta tilastojen perusteella yhteys on olemassa.

– Se liittyy todennäköisesti siihen, missä kulmassa maapallo on ratatasoon tähden. Selitys on todennäköisesti tämä, mutta sitä ei tiedetä varmasti, Takala kertoo.

Aurinko on hiljainen

Revontulien näkemisestä kiinnostuneille Takala antaa vinkiksi mennä ulos magneettisen keskiyön aikaan. Se on noin kello 23.30, kun revontuliin liittyvät maapallon magneettikentän häiriöt ovat voimakkaimmillaan.

– Noin kello 23–01 mahdollisuus (nähdä revontulia) on aika hyvä. Periaatteessa revontulia voi esiintyä läpi yön, jos tilanne on suotuisa, hän sanoo.

Revontulia on nyt paljon, sillä auringon koronan aukkojen napaisuus on otollinen tavallista nopeammalle aurinkotuulelle. Tällainen tilanne ei Takalan mukaan ole kuitenkaan harvinainen, vaan samantyyppiset olot syntyvät useita kertoja vuodessa.

– Aurinko on tällä hetkellä aktiivisuusjaksossa aika hiljainen. Luin äskettäin, että tilastodatasta todettiin auringonpilkkuminimin olleen vuoden 2019 joulukuussa, ja nyt tässä pikkuhiljaa auringon aktiivisuus alkaa nousta. Aika hiljaisessa vaiheessa ollaan vielä, hän sanoo.

Ilmatieteen laitos julkaisee uuden revontulitiedotteen maanantaina.

Sunnuntain ja maanantain välisestä yöstä on tulossa verrattain selkeä eteläisessä ja keskisessä Suomessa, vaikka pientä sumua voi syntyä, kertoo päivystävä meteorologi Jari Tuovinen.

– Sää mahdollistaa kyllä revontulien näkemisen, jos niitä vain esiintyy, hän sanoo.

Oulun ja Sodankylän välillä on kuitenkin sateinen pilvilautta, joka leviää sunnuntai-iltaa kohden pohjoisemmaksi ja tekee mahdollisten revontulien näkemisestä liki mahdotonta.

– Sieltä ei näe helposti läpi yhtään mitään. Pohjoinen on sikäli aika huonossa asemassa ensi yön osalta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.