Kuusamossa alle vuoden ikäisen karhun ampuneen nelikymppisen miehen tuomio koveni Rovaniemen hovioikeudessa. Mies ampui karhun noin 20 metrin etäisyydeltä viime vuoden elokuussa.
Hovioikeuden mukaan mies syyllistyi törkeästä huolimattomuudesta tehtyyn törkeään metsästysrikokseen. Hovioikeus tuomitsi miehen törkeästä metsästysrikoksesta neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Lisäksi miehelle tuomittua metsästyskieltoa pidennettiin kolmen vuoden mittaiseksi.
Käräjäoikeudessa mies oli tuomittu perusmuotoisesta metsästysrikoksesta 60 päivän ehdolliseen.
Hovioikeus totesi muun muassa, että karhulla on erityinen suojeluarvo. Tässä tapauksessa oli tapettu alle vuoden ikäinen karhunpentu, jonka tappamiseen ei voi edes saada poikkeuslupaa ja joka on aina rauhoitettu. Oikeuden mukaan kokenut metsästäjä otti tietoisen riskin siitä, että hänen ampumansa pienikokoinen karhu voi olla pentu.
– (Syytetty) on havainnoinut karhua etäältä vain lyhyen aikaa, ja hän on ampunut sen luottaen lähinnä saamansa ennakkotietoon siitä, että kyse olisi ollut erauskarhusta.
Yksi kolmesta hovioikeudenneuvoksesta oli tuomiosta erimielinen ja asettui esittelijän kannalle asiassa. Esittelijä olisi pitänyt käräjäoikeuden lopputuloksen ennallaan.