Yli 50 ihmisen yleisötilaisuudet saavat jatkua lokakuussa kaikkialla Suomessa

THL:n mukaan tartuntoja on tapahtunut erityisesti vapaa-ajalla sekä harrastuksiin ja opiskeluun liittyvissä kohtaamisissa. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA

Anniina Luotonen / STT

Yli 50 ihmisen tapahtumia saa järjestää lokakuussakin kaikkialla Suomessa, kunhan turvaväleistä pidetään huolta. Suomen aluehallintovirastot kertoivat tänään yleisötilaisuuksien rajoituksista lokakuulle.

Aluehallintovirastojen mukaan tilaisuuksia saa järjestää, kunhan tapahtumajärjestäjä varmistaa ihmisten välisen 1–2 metrin turvavälin. Osallistujia pitää muistuttaa myös hyvästä käsihygieniasta sekä tarjota heille mahdollisuus käsien pesemiseen.

Taudin leviämisen riski on viranomaisten mukaan erityisen suuri, kun koolla on suuri joukko ihmisiä. Suomessa on todettu viime viikkojen aikana yhä enemmän kotimaasta peräisin olevia laajoja koronavirustartuntaryppäitä ja joukkoaltistumisia, jotka ovat johtaneet jatkotartuntoihin, aluehallinovirastojen tiedotteissa todetaan.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan tartuntoja on tapahtunut erityisesti harrastuksiin ja opiskeluun liittyvissä kohtaamisissa.

Tartuntatilanne vaihtelee alueellisesti. Eniten uusia tapauksia on todettu Helsingin ja Uudenmaan, Keski-Suomen, Päijät-Hämeen, Etelä-Savon, Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirien alueilla.

Eroa on myös siinä, kuinka isossa osassa ketju pystytään tunnistamaan. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella tartunnanlähde saadaan jäljitettyä vain noin 30–40 prosentissa tapauksista.

Mikkelin tartuntaketjuja saatu selvitettyä

Lokakuussa yli 50 ihmisen yleisötilaisuudet ovat sallittuja myös Mikkelissä, jossa otettiin syyskuussa käyttöön voimakkaita alueellisia rajoituksia. Mikkelissä havaittiin aiemmin tässä kuussa 22 koronavirustartuntaa jääkiekkojoukkue Jukureiden pelaajien joukossa, mihin liittyviä uusia tartuntoja paikallistettiin 11.

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Essote kielsi viikon ajaksi Mikkelin kaupungin alueelta kaikki yli 50 ihmisen yleisötilaisuudet. Samalla suositeltiin, että ravintolat ja baarit sulkisivat ovensa jo puoliltaöin. Myös koulujen tiloja ja esimerkiksi sisäliikuntapaikkoja suljettiin. Mikkelin kaupunki päätti siirtää 4.–9.-luokkalaiset etäopetukseen vajaan kahden viikon ajaksi.

Kuntayhtymä arvioi, että tartuntaketjut on pääsääntöisesti selvitetty. Viime viikonloppuna alueella tosin havaittiin 13 uutta tartuntaa pääosin opiskelijoiden parissa. Tämän ryppään tartunnanjäljitys on terveysviranomaisten mukaan käynnissä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.