Valko-Venäjän oppositiojohtaja kerää listaa väkivaltaisista poliiseista

Kolme Baltian maata ovat oman pakotteensa jo julkistaneet. Viron, Latvian ja Liettua pakotelistalla on myös presidentti Aljaksandr Lukashenka. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Valko-Venäjän opposition johtohahmoihin kuuluva Svjatlana Tsihanouskaja kertoo keräävänsä yhdessä ihmisoikeusaktivistien kanssa listaa poliisiväkivaltaan syyllistyneiden valkovenäläisten viranomaisten nimistä. Hänen mukaansa luettelo nimistä lähetetään muun muassa Venäjälle, Yhdysvaltoihin sekä EU:n jäsenmaihin, ja lista aiotaan myös julkaista.

– Kehotan turvallisuuspalvelua lopettamaan väkivallan, ja siirtymään Valko-Venäjän kansan puolelle. Jos ette tee niin, ette tule pääsemään pakoon oikeudenkäyntiä ja rangaistusta, Tsihanouskaja sanoi lausunnossaan.

EU on kertonut valmistelevansa henkilöpakotteita väkivaltaan syyllistyneitä hallinnon jäseniä kohtaan. Kolme Baltian maata ovat omat pakotteensa jo julkistaneet. Viron, Latvian ja Liettuan pakotelistalla on myös presidentti Aljaksandr Lukashenka.

Puola puolestaan kehotti Euroopan unionia perustamaan Valko-Venäjää varten rahaston, jonka arvo olisi vähintään miljardi euroa.

Puolan pääministeri sanoi yhdessä Liettuan pääministerin kanssa Vilnassa pitämässään tiedotustilaisuudessa, että rahaston perustamista käsitellään Euroopan neuvoston kokouksessa ensi viikolla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.